tiistai 1. joulukuuta 2009

Kikherhe-purjokeitto

Vaikka voi kuulostaa vähän lattealta, on pakko tunnustaa, että Jamie Oliverin TV-ohjelmat antoivat ison sykäyksen ruokaharrastukselleni. Erityisesti vaikuttivat juuri ne ensimmäiset FST:n näyttämät ohjelmat, joissa Jamie oli vielä nuori ja solakka.

Sittemmin en ole seurannut hänen tekemisiään kovin tarkasti - tosin tyystin siltä ei tietenkään ole voinut välttyä. Vaikka Jamie (tai hänen yrityksensä) on tuottanut jo kai toistakymmentä keittokirjaa, on omassa kirjahyllyssäni edelleen vain se ensimmäinen.

Tuo Alaston Kokki -kirja on samalla tavalla raikas ja inspiroiva kuin ensimmäinen televisiosarjakin. Toisaalta sen käännös on aivan uskomattoman korni. Englanninkieliset letkautukset ja rento puhekieli eivät vain toimi sellaisenaan suomeksi käännettynä ja vielä kirjoitettuna (oma kirjani on kustantajalta saatu arvostelukappale, joten tässä tämä arvostelu - hetken kesti...).

Kenties kirjan eniten tekemäni ruoka on kikherne-purjokeitto, joka on uskomattoman helppo ja herkullinen ruoka. Alla ohje hiukan oiottuna ja kahdelle hengelle muokattuna.


purkki kikherneitä
peruna
pari purjoa
oliiviöljyä
nokare voita
pari valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
vajaa puoli litraa kanalientä
parmesaania

Halkaise purjot pituussuunnassa ja huuhtele multa pois. Leikkaa purjot poikittain suikaleiksi. Kuori peruna ja pilko pieneksi kuutioiksi. Leikkaa valkosipulit veitsellä paperinohuiksi siivuiksi.

Kuumenna padassa voita ja oliiviöljyä ja freesaa purjoja, perunoita ja valkosipulia miedolla lämmöllä kunnes purjot pehmenevät ja muuttuvat makeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää kikherneet sekä kanaliemi ja kiehauta keitto. Anna kiehua hiljakseen kymmenisen minuuttia.

Kuten Jamie kirjassa sanoo, voi keiton soseuttaa tai syödä sellaisenaan. Olen itse ottanut osan keitosta syrjään ja soseuttanut sen, jolloin rakenteeseen tulee kivasti pehmeää suutuntumaa, mutta silti jää myös purtavaa.

Ruoan kruunaa keiton päälle vuoltavat parmesaanilastut.

1 kommentti:

  1. Tätä kokeilin eilen. Mukava talvisoppa. Paitsi että kyllä mä olen niin ruosteessa tuon kokkaustaidon kanssa...tuli liikaa suolaa kun liemifondiakin oli mukana. Näin amatööri ei ole kukaan. Kalpeat purjot oli ruåtsalaisia, eiks nää kasva Suomessa???

    VastaaPoista