sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Sinisimpukoita valkoviinissä

Yhdeksän kuukauden ruokarajoittuneisuus on viimein päättynyt, ja päätimme sen kunniaksi valmistaa simpukoita. Söin itse loppukesästä Nuevossa vastaavalla tavalla tehtyjä simpukoita ja olen siitä lähtien halunnut tehdä näitä kotona.

Olisin mielummin käyttänyt hiukan pienempia yksilöitä, mutta saatavilla oli vain tuollaisia vähän isompia kavereita. Ainakin mielikuvissa pienemmät ovat jotenkin maukkaamman oloisia. Niin paljoa en simpukoita ole syönyt, että ihan tosissani niitä voisin vertailla.

Löysin hallista myös mahtavia tuoreita paksukuorisia valkosipuleita. En ole varma, mistä päin maailmaa ne olivat, mutta joka tapauksessa ne maistuivat taivaallisilta. On hämmästyttävää, miten raikkaalta tuore valkosipuli voi tuoksua ja maistua. Oikeastaan se tuntuu lähes eri lajilta kuin normaalisti kaupassa myytävät kuivat valkosipulit.

Kilossa simpukoita ei ollut ihan älyttömästi syötävää kahdelle (tai oikeastaan kolmelle, koska vajaan kahden vuoden ikäinen tyttäremme söi reippaasti pari simpukkaa). Leivoin oheen ciabattaa, jolla oli hyvä kaapia viimeisetkin liemen pisarat pannun pohjalta.

Simpukat ja liemi olivat kivan suolaisia, vaikkei suolaa tullut lainkaan lisättyä. Ilmeisesti simpukoissa on luonnostaan sopivasti merisuolaa. Aterian jälkeen jäi bonuksena koko taloon leijumaan merellinen simpukan tuoksu.


kilo eläviä simpukoita
oliiviöljyä
5 valkosipulinkynttä
tuore punainen chili
kokonaisia mustapippureita
reilu loraus valkoviiniä
silolehtipersiljaa

Pese ja harjaa simpukat huolellisesti ja heitä avautuneet ja rikkoutuneet pois. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Pese ja pilko chili. Kuumenna öljy pannussa ja lisää valkosipulit, chili ja kokonaiset mustapippurit. Kuullota hetki kovalla lämmöllä ja lisää simpukat, viini ja persilja. Laita kansi nopeasti päälle ja hauduta edelleen kovalla lämmöllä muutamia minuutteja. Pidä kansi päällä koko ajan, koska simpukoiden on tarkoitus kypsyä viinihöyryssä.

Heitä pois kaikki ne simpukat, jotka eivät ole avautuneet kypsennyksen aikana.

2 kommenttia:

  1. oi, nyt tiedän mitä tarjoan ystävälleni kun hän tulee kylään. mies meinaten aristaa yhden vatsatautisen syömisen jälkeen koko touhua, vaikka sitä ennen rakasti simpukoita. mutta ystävälleni luulen näiden kelpaavan. mistä ihmeestä vaan saisi silolehtistä persiljaa?!

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen, että nämä olisivat myös täydellinen alkuruoka isommalle vierasjoukolle. Varmaaan tulee tehtyä seuraavalla kerralla kun saapuu sopivia vieraita...

    Mä löysin silolehteä ihan paikallisesta Prismasta. Heti piti ostaa pari laatikollista, kun sitä näin talvella saa vähän nihkeästi.

    VastaaPoista