sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Taboulleh, kebakoita ja muistoja lapsuudesta

Kuka muistaa vielä kebakot ja grillitassut? Minulla molempiin liittyy paljon nostalgiaa ja ruokamuistoja.

Vaikka olenkin kasvanut einesten tähdittämällä 80-luvulla, oli lapsuuteni ruoan suhteen varsin luomu. Äitimme teki joka päivä ruoan itse - usein oman kasvi- ja perunamaan antimista. Valmisruokia ei kotonamme juurikaan käytetty.

Myös leipä leivottiin itse. Silloin harvoin kun leipää ostettiin kaupasta, oli se jännittävää ja mieleenpainuvaa. Melkein kuin kiellettyä. Kuvaavaa on, että ostin joskus viikkorahoilla karkin sijaan ranskanleipää ja meetwurstia. Niin harvinaista herkkua se oli. Koska olen saanut syödä koko lapsuuden oikeaa ruokaa (asia, jota osaa arvostaa tietenkin vasta näin jälkeenpäin), mieleen on jäänyt elävästi ne kerrat, kun saimme syödäksemme jotakin ihan muuta.

Kebakoista muistuu ensimmäisenä mieleen niiden kuminen koostumus ja sitkeät vaaleat sattumat, jotka jäivät aina ikävästi hampaankoloon. Samoin se outo suolistokaasua muistuttava haju, joka joka levisi ympäriinsä, kun paketin avasi.

Grillitassut taisivat tulla (ainakin meidän pöytään) hiukan kebakkojen jälkeen, ja olivat tavallaan sivistyneempi versio edellisistä. Liha oli varmaan aika samaa, mutta mukana oli sitä punaista marinadia, jonka kaikki tietävät. Mausteliemi, joka saa kaiken maistumaan ihan samalta: punaiselta marinadilta. Yllätyksekseni nopealla googlaamisella huomasin, että sekä kebakoita että grillitassuja on edelleen saatavilla. Ties vaikka mikä tirisisi tänä kesänä grillissä...

Muistot palautuivat mieleeni, kun luin kirjoituksen Emman tekemistä kebab-puikoista. Oli sitten pakko tehdä oma versio hiukan muunnellen. Oheen tein taboullehin ohjeella, joka on mielestäni SE aito ja oikea.


Lammaskebakot

400g lampaanjauhelihaa
sipuli
pari valkosipulinkynttä
pieni kuivattu chili
1 tl jeeraa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl tajine pastea
pieni kourallinen tuoretta minttua silputtuna
25 g bulguria
1,5 tl suolaa
pieni muna

Pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi, kuullota oliiviöljyssä ja jäähdytä. Paahda chili, jeera ja fenkolinsienet kuivalla pannulla ja jauha huhmareessa hienoksi. Keitä bulgur ohjeen mukaan kypsäksi ja purista kuivaksi.

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi anna tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Muotoile vartaisiin ja paista pannulla tai grillissä.


Taboulleh

50 g bulguria
20 kpl kirsikkatomaatteja
2 kevätsipulin vartta
100 g silolehtipersiljaa
25 g tuoretta minttua
pieni valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
noin yhden sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä

Keitä bulgur ohjeen mukaan kypsäksi ja purista kuivaksi. Leikkaa persilja, minttu ja kevätsipuli terävällä veitsellä silpuksi. Poista tomaateista siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.

Murskaa valkosipuli huhmareessa suolan kanssa tahnaksi. Lisää joukkoon mausteet ja sitruunamehu sekä viimeisenä oliiviöljy. Sekoita kaikki ainekset ja kastike kulhossa. Tarkista maku ja lisää aineksia tarvittaessa.

15 kommenttia:

  1. Grillitassuista tulee mieleen yksi festarijuhannus, jolloin hengailin porukassa, jossa oli paljon työntekijöitä Saarioisten tehtaalta. Sama fiilis hajusta :).

    Itsetekemäsi näyttävät herkuilta ja uskon niistä lähtevän pikemmin tuoksua ;).

    VastaaPoista
  2. Oi grillitassut! Einekset olivat meilläkin niin tuikituntemattomia pakkauksia, että ensimmäisen kerran, ystävän suosituksesta, törmätessäni grillitassuihin vinttasin koko paketin roskiin. Isoo ääneen siskon kanssa taivasteltiin, että ne on menny pilalle kun olivat ihan mössöä. Kun tapasin grillitassut toistamiseen, huomasin, ettei eka paketti ollutkaan pilalla. Joka kerta hymyilyttää, kun joku puhuu (kirjoittaa) grillitassuista.

    VastaaPoista
  3. Oh, uusi kebakkoresepti! kaikki on varmaan jo nähneet tämän mun viritelmän jota tein viime kesänä ainakin kolme kertaa. Minullakin muistot menevät kauas menneisyyteen, mutta lähinnä niin, että olin yllättynyt että kebakkoja voi tehdä itse. :) Ja kannattaa, ovat hyviä.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, että muillakin on lähtemättömiä muistoja grillitassuista. Kyllä Saarioisella on osattu!

    Kiitos, Nelle, tuosta linkityksestä. Menee ehdottomasti kokeiltavaksi, kunhan tulee kesällä tuoretta lipstikkaa. Sille ei oikein ole ollutkaan muuta käyttöä, kun lihakeitton mausteena.

    VastaaPoista
  5. Meillä kans on eineksiä lapsena syöty vähän. Muistan vieläkin kun joskus äiti keitti rakettispagettia ja laittoi valmiita lihapullia siihen sekaan. Voi että se oli (silloin) herkkua! Ja kyllä meillä muksut nyttenkin tykkäävät valmispyöryköistä (jotka on melkein ainoa eines jonka hätävararuuaksi kelpuutan), itselle ei maistu juuri noiden ikävien sattumien vuoksi! Nyt noro-viruksen kourissakin kuopus söi mielihalulla atrian lihapyöryköitä vaikka ei mikään muu maistunut! Onneksi on sentään pyörykät!! :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on myös hyviä purkkilihapullamuistoja. Niitä kun syötiin kesälomamatkoilla leirintäalueilla ja levähdyspaikoilla ympäri Suomea.

    VastaaPoista
  7. ei ollut meilläkään eineksiä kotona niin tuntuu että niissä on jotain hohtoa vieläkin.. vaikka en kyllä enää ostakaan sellasia juuri koskaan. kaupan kääretorttu taitaa olla kyllä vieläkin ihan herkkua :)

    VastaaPoista
  8. Meillä tehdään tabboulehia usein syyrialaisen ystäväni ohjeella. Ohje poikkeaa hieman omastasi (ehkä maa- tai perhekohtainen ero?) mutta pidän sitäkin hyvin autenttisena reseptinä. Loistavaa salaattia joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Taboulleh taitaa olla juuri sellainen perinneruoka, josta on pieniä variaatioita yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Kiinnostaisi kuulla millainen tuo syyrialaisen ystäväsi ohje on.

    VastaaPoista
  10. Näinhän se on lähes kaikissa perinneruoissa. Algeriassakin couscouksesta on kymmeniä ellei satoja eri versioita ja Marokossa ja Tunisiassa sitten saman verran lisää. Itse tietenkin tykkään eniten omassa suvussa kulkeneiden reseptien mukaan tehdystä :)

    VastaaPoista
  11. Noniin, ei tosiaan ollut sitä tabboulehin reseptiä valmiiksi sähköisessä muodossa, pelkästään päässä mutta ajattelin että saattaa tulla aika pitkä kommentti jos tähän sen lisää mut laitetaan nyt sitten:

    TABBOULEH

    - iso nippu persiljaa (200-300g voisi olla ihan hyvä)
    - pientä bulguria n. 3rkl(näitä löytyy kolmea kokoa eli sitä kaikkein hienointa, ei tosin löydy normimarketeista mutta etnisistä kaupoista kyllä)
    - 5 keskikokoista tomaattia
    - 1 pieni sipuli
    - vähintään 1 sitruunan mehu
    - minttua (kuivattua tai tuoretta)
    - oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa

    Ensiksi pilkotaan persilja hyvin hyvin pieneksi ja laitetaan kulhoon. Päälle laitetaan suolaa ja kylmää vettä ja annetaan olla vähintään 1 tunti kulhossa. Persiljaa ei siis huuhdota ennen pilkkomista. Tunnin jälkeen vain päällä kelluva persilja nostetaan siivilään ja kaikki mikä jää pohjalle heitetään pois. Siivilissä oleva persilja huuhdotaan vielä hyvin ja jätetään valumaan.

    Bulgur laitetaan kulhoon ja päälle kaadetaan vähintään sen yhden sitruunan mehu ja annetaan turvota (sitä ei siis keitetä lainkaan).

    Bulgurin turvotessa pilkotaan tomaatit ja sipuli mahdollisimman pieneksi. Jos käyttää tuoretta minttua niin se huuhdellaan ja leikataan pieneksi.

    Kun kaikki ainekset on pilkottu, ne kasataan bulgurin päälle, lisätään mustapippuri ja suola sekä oliiviöljy. Myös sitruunaa voi lisätä jos ei ole tarpeeksi.

    Näin ystävättäreni mukaan tehdään tabbouleh Syyriassa, kuulemma missään nimessä ei esim. laiteta valkosipulia, koska salaatin tarkoitus on raikastaa. Mulla on myöskin yksi ystävä Beirutista niin täytyy kysyä häneltä miten hänen perheensä tekee tabboulehin ensi kerralla kun näen hänet :)

    VastaaPoista
  12. ja siis silolehtipersiljaa toki tässäkin reseptissä :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos J. kun jaksoit jakaa ohjeen! Onko liotuksessa käytettävän suolan määrällä suurta väliä? Ja mikä sen tarkoitus oikeastaan on? Tuskin se persiljaan kuitenkaan imeytyy.

    Täytyy pitää silmät auki tuon pienen bulgurin suhteen. Marketeissa se kun on aina sitä samaa.

    VastaaPoista
  14. Oon yleensä vaan ripotellut vähäsen suolaa persiljan päälle ja sit laittanut kylmää vettä, tarkoitusta en oo tajunnut kysyä mut luulisin et se liittyy myöskin siihen persiljan puhdistamiseen. Persilja kuitenkin huuhdotaan hyvin vielä liotuksen jälkeen siivilässä pariin kertaan niin ei sitä suolaa mun mielestä pahemmin siihen persiljaan jää.

    Itäkeskuksesta saa ainakin tuota pienintä bulguria, maksaa halvimmassa kaupassa 1,29e/kg ja kalliimmissa noin 2e/kg.

    Minttua tohon reseptin määrään tulee tuoreena sellanen pieni kourallinen, unohdin sen mainita jos jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  15. Pieni kourallinen kuulostaa juuri hyvältä määreeltä. Ehän se kuitenkaan niin tarkkaa ole...

    VastaaPoista