perjantai 18. kesäkuuta 2010

Purjopasta

Olen siinä mielessä huono tekemään pastaa, koska repertuaani on aika suppea ja useimmiten tulee pitäydyttyä vain parissa perinteisessä ohjeessa: pesto, carbonara ja bolognese.

Uuden pastaidean sain Jamie-lehdestä, jossa käytettiin purjoa vastaavalla tavalla. Alkuperäisessä ohjeessa oli mukana myös kaalia, mutta kun sitä ei löytynyt omasta jääkaapista, laitoin tilalle kuivahtanutta vaaleaa leipää ja sitruunan kuorta.

Koostumuksesta piti tulla pestomaisen sileää. Ei tullut. Tehosekoittimestani loppui teho, kun tungin sen liian täyteen aineksia. Purjo meni myös keitettäessä vähän liian pehmeäksi, joten se ei leikkaantunut kunnolla vaan pikemminkin liiskaantui. Keitin sitä ohjeen mukaan kolme minuuttia, mutta pari olisi riittänyt hyvin. Ruoassa huomasi hyvin, miten makeaa purjo on. Kastike vaati hurjan määrän suolaa ja sitruunamehua, ennen kuin eri maut olivat tasapainossa.


purjo
pari valkosipulinkynttä
pala kuivunutta vaaleaa leipää
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
oliiviöljyä
suolaa
korianteria
parmesaania

Halkaise ja pese purjo. Leikkaa purjo pikkusormen mittaisiksi pätkiksi ja keitä pari minuuttia kiehuvassa vedessä kuorittujen valkosipulinkynsien kanssa.

Siirrä purjo ja valkosipulit tehosekoittimeen. Lisää mukaan leipä ja raastettu sitruunankuori. Silppua ainekset hienoksi ja lisää oliiviöljyä ja sitruunamehua maun mukaan, kunnes kastike on sopivan tasainen. Mausta suolalla. Silppuaminen kannattaa tehdä parissa erässä koneen kapasiteetista riippuen.

Keitä pasta, sekoita kastike kypsän pastan sekaan ja viimeistele korianterilla ja parmesaanilla.

2 kommenttia:

  1. Jamie-lehti oli hauska uusi tuttavuus, todella inspiroiva. Olen lukenut vain yhden numeron, viime kesältä muistaakseni, kun ostin joltain lentokentältä. Mutta mielelläni ostaisin jatkossakin. Saakohan Suomesta?

    VastaaPoista
  2. Mä olen ostanut pari numeroa Akateemisesta kirjakaupasta, jossa sitä ainakin myydään. Luulisi, että lehteä saisi muualtakin. Ainakin pyytämällä.

    Ruokalehtiä tulee ostettua aika vähän, mutta tuosta olen tykännyt tosi paljon.

    VastaaPoista