tiistai 13. heinäkuuta 2010

Gin and Tonic Sorbet eli gini ja tonic -sorbetti

Paul Gaylerin Flavours of the World -kirjassa on ohje, jota hämmästyksekseni en ole aiemmin tehnyt. Hämmästykseksi siksi, että ohjeessa käytetään kaikkia aineksia, joista valtavasti pidän: minttua, sitruunaa, giniä ja tonicia.

Poikkeuksellisesti noudatin ohjetta ihan kirjaimellisesti ja se kannatti. Ohjetta lukiessa sitruunamehun määrä tuntui aika hurjalta, mutta valmiissa sorbetissa se ei kuitenkaan ollut liian hallitseva.

Minttua sen sijaan olisi voinut olla vielä enemmän. Ohjeen 1 good bunch of mint on tietysti hiukan epämääräinen määrä. Toisten puskat kun ovat isompia kuin toisten. Samoin toisten sitruunoista saattaa myös tulla enemmän mehua kuin toisten, mutta onneksi se ei ole niin tarkkaa. Ainakaan näin kesällä.

Sorbetti suli kupissa aika nopeasti, josta keksimme hienon jatkojalostuksen: lasiin sorbettia, päälle jäämurskaa ja lasi täyteen porevettä. Mahtava, lähes alkoholiton kesädrinkki!


200 g sokeria
2,5 dl vettä
kunnon puska minttua
3 dl tonicia
1 dl giniä
kuuden sitruunan mehu, noin 3 dl

yhden sitruunan kuori

Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa, jotta sokeri sulaa kokonaan. Jäähdytä. Laita sokeriliemi ja mintut tehosekoittimeen ja aja sekaisin. Siivilöi syntynyt minttusiirappi ja jäähdytä.

Sekoita kulhossa siirappiin tonic, gini, sitruunamehu ja pieneksi pilkottu sitruunankuori. Laita kulho pakkaseen. Vatkaa sorbettia vispilällä voimakkaasti puolen tunnin välein, kunnes se on jäätynyt kauttaaltaan tasaisesti.

5 kommenttia:

  1. Toisten puskat kun ovat isompia kuin toisten :D :D(anteeksi, kuuma lie pehmittänyt päätäni, joka yleensä on niin korrekti eikä lainkaan kaksimielinen).

    Uskon että Jukka rakastaisi tätä. GT kun kuuluu miehen lempijuomiin.

    VastaaPoista
  2. Puskat ja puskat... Täällä puutarha vaan rehottaa :-D

    Jos GT:stä tykkää niin tätä kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Ja mä kun luulin olevani ainoa, jolle iski Rivo-Riitta -hetki :-DDD

    Tätä täytyy sit tehdä kälylle!

    VastaaPoista
  4. Aika kauan sitä pystyikin pitämään blogia ihan asialinjalla!

    VastaaPoista
  5. Löysin blogiisi Googlella, kiva ohje.
    Hain perusohjetta GT-jäädykkeelle ja lähdin muokkaamaan. Tuloksena "Gin-Grape jäädyke".

    Sama kuin yllä, mutta:
    - Sitruunamehua puolet vähemmän (itse otin valmista), ei sitruunankuoria.
    - Suurehko greippi (happamahko parempi), josta ihan uloin kerros poistettu kuorimaveitsellä (greipeissä on paljon torjunta-aineita), siementen poiston jälkeen sauvasekoittimella pieneksi, mutta varoen, ettei mene liian mehuksi.

    Jatko kuten yllä. Rakenteesta tulee muuten parempi, jos pakastimen säätää normi -18:sta kylmemmälle esim. -22 asteeseen.

    Timppa

    VastaaPoista