Misoglaseerattua naudan lapaa ja nuudelia

Misotahna on yksi parhaista äskettäin löytämistäni uusista aineksista. Käytetyistä (eli hienommin fermentoiduista) pavuista valmistettu tahna on ehdoton juttu esimerkiksi nuudelikeittojen liemiin ja tuo ruokaan sellaisen instant-japani-flavorin.

Olen huomannut, että misotahna toimii pienissä määrin eräänlaisena "arominvahventeena", jonka puuttumisen valmiista ruoasta huomaa helpommin kuin itsessään sen varsinaisen maun. Saman ilmiön huomaa esimerkiksi laakerinlehdellä ja kalakastikkeella. Toinen noita kaikki yhdistävä piirre on myös se, että sellaisenaan syötynä ne ovat kaikki sangen epämiellyttäviä.

LIHA:

600 g luutonta naudan lapaa

0,5 dl rypsiöljyä

LIEMI:

1 dl lihalientä

0,75 dl sakea

2 rkl kalakastiketta

2 rkl miriniä

2 rkl soijaa

2 rkl siirappia

2 laakerinlehteä

2 tähtianista

2 tl kokonaisia mustapippureita

1 sipuli pilkottuna

1 valkosipuli murskattuna

GLASEERAUS:

0,5 dl valkoista misotahnaa

1 rkl soijaa

1 rkl rypsiöljyä

2 rkl (siideri)etikkaa

+ siivilöityä lientä

Ruskista lapa padassa öljyssä.

Sekoita kaikki liemen ainekset ja kaada pataan. Hauduta hiljakseen kannen alla pienellä liekillä tai miedossa uunissa nelisen tuntia tai kunnes liha on mureaa ja kypsää. Varmista ajoittain, että padassa on sopivasti nestettä - eli ettei kuivu kokonaan, muttei myöskään mene ihan keitoksi.

Nouki kypsä liha padasta ja viipaloi uunivuokaan. Sekoita glaseerauskastikkeen ainekset ja siivilöityä haudutuslientä, niin että saat sopivan notkean soosin.

Valele kastiketta lihoille ja laita 220 asteiseen uuniin 3-5 minuutiksi. Sivele lihoja kastikella pari kertaa paiston aikana.

Tarjoile vaikka paistettujen nuudeleiden ja parsakaalien kanssa.

Yrttiset lihapullat

Nopeana itsereflektiona kirjoitettakoon, että pitkälle on tultu blogin alusta, kun tänne tuli kirjailtua melkein päivittäin kaikki mitä tuli syötyä. Nykyään kynnys on jotenkin korkealla. Että pitäisi muka olla jotenkin erikoista, että viitsisi kirjoittaa ja jakaa.

Oikeasti meillä syödään paljon muutakin kuin mitä blogiin päätyy. Arkista ja vieläkin arkisempaa. Sellaista, josta ei saa kivoja kuvia. Tänään tehtiin lihapullia. Seuraava postaus on ehkä makaronilaatikko.  


500 g lampaan- tai naudanjauhelihaa

2 keltasipulia

2 valkospiluin kynttä

oliiviöljyä

pari viipaletta kuivunutta leipää

1 rkl suolaa

mustapippuria

2 rkl pinjansiemeniä

1 muna

kourallinen tuoreita yrttejä (persiljaa, timjamia, oreganoa, minttua)

Leikkaa sipulit ja valkosipulit hienoksi, kuullota pannulla oliiviöljyssä ja jäähdytä. Hienonna leivät huhmareessa tai revi käsin paloiksi, jos eivät ole läpeensä kuivia.

Yhdistä kulhossa kaikki ainekset ja vaivaa käsin sekaisin tasaiseksi massaksi. Laita jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi.

Muotoile taikinasta märillä käsillä pieniä palloja ja paista paistinpannulla parissa erässä pinta kiinni. Laita kaikki pullat pannulle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia lihapullat loppuun.

Tartar viiriäisenmunalla

Monia ruokia ja ruoka-aineita opin syömään lapsena, mutta tartar ei todellakaan kuulu niihin. Päin vastoin. Muistan, että lapsuudessani 80-luvulla isäni oli saanut ravintolassa tartarpihvin eli raakaa lihaa, josta riitti ihmettelemistä pitkäksi aikaa. "Eihän raakaa lihaa pidä syödä".

Harmittavasti en muista, missä itse söin ensimmäisen kerran tartaria. Enkä muista oliko se rakkautta ensi maistamisella. Ehkä oli. Toisella ainakin. Jotakin mystisen tyydyttävää raa'assa lihassa yhdistettynä happamiin ja etikkaisiin mausteisiin vaan on. Raaka munankeltuainen täydentää kokonaisuutta entisestään.

Polvi on selvästi parantunut, koska esikoiseni söi hyvällä ruokahalulla osuutensa tartarista. Ohjeesta riittää siis reilusti yhdelle aikuiselle ja yhdelle kuusivuotiaalle.

150 g naudan sisä- tai ulkofilettä
1 pieni sipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
2 tl kapriksia
1 rkl silolehtipersiljaa
1 tl karkeaa dijonia
1 tl oliiviöljyä
1 tl worcestershire-kastiketta
1 tl suolaa
englantilaista cheddaria
viiriäsen munan keltuainen
mustapippuria

Kuori sipuli ja valkosipuli. Leikkaa ne sekä kaprikset ja silolehtipersilja hyvin hienoksi. Leikkaa liha terävällä veitsellä ensin siivuiksi ja sen jälkeen hienoiksi kuutioiksi.

Sekoita pienessä astiassa dijon, oliiviöljy ja worcestershire-kastike. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja mausta suolalla.

Kokoa tartar lautaselle ja viimeistele keltuaisella, cheddarilla ja mustapippurilla.

Vaihteeksi burgeria

En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että suomalaisesta naudanlihasta lähes kaikki (90%) syntyy maitotilojen sivutuotteena. Eli naudat ovat ensisijaisesti maidontuottajia ja tämän tehtävän suoritettuaan päätyvät lihana lautaselle. Ja pääasiassa jauhelihana, koska niin kansa haluaa lihansa ostaa. Nämä selvisivät Tammisen bloggareille järjestämässä illassa, jossa keskustelimme rotukarjasta, joka muodostaa kasvatettavista naudoista jäljelle jäävän 10%.

Nämä lihakarjat, kuten Agnus, Limousin ja Hereford, on tarkoitettu tuottamaan mahdollisimman laadukasta lihaa - ei maitoa. Rotukarjan lihaa pidetään mureana, mehukkaana ja hyvin marmoroituna. Asiassa on varmasti perää, koska myös korkean profiilin keittiömestari puhuu rotukarjan puolesta. Toisaalta bongasin saman miehen juuri Lidlin televisiomainoksesta, joten suosittelen ottamaan asiasta henkilökohtaisesti selvää.

Me teimme kotona rotukarjan jauhelihasta burgereita sekoittamalla jauhelihaan ainoastaan teelusikallisen suolaa ja pari kierrosta mustapippuria. Eikä pihvi tosiaankaan muuta kaivannut. Muuten hampurilainen rakentui  grillatusta campaillou-viipaleesta, dijonilla maustetusta majoneesista, sipulista, suolakurkusta, vuonankaalista ja vanhasta goudasta.

Ihan parhaat perunat syntyivät Hawksmoorin ohjeella, joka löytyy kätevästi täältä.

Unkarilainen gulassi

Lapsemme ovat löytäneet keittokirjahyllystä uuden suosikkinsa: Tim Wilsonin ja Fran Warden kirjoittama Ginger Pig Meat Book toimii hyvin myös lasten kuvakirjana. Brittiläisten karjankasvattajien kirjan ensimmäisessä puoliskossa kerrotaan muun muassa lihan kasvattamisesta, rotujen eroista, leikkaamisesta, riiputtamisesta ja lihan valitsemisesta. Tämän osion kuvat elävistä eläimistä ovat erityisesti tyttöjemme mieleen.

Toinen osa on jaettu kuukausittain resepteihin ja kuvien eläimet ovat jo lautasella (ei niin kiinnostavaa). Vaikka en ikinä halua ruikuttaa Suomen kasvukauden lyhyydestä (koska on lopulta ihan oma valinta missä asuu), niin hiukan kaihertaa se, että ohje Pork fillet with new season rhubarb löytyy kirjasta helmikuun kohdalta. Ainakaan meillä ei ole odotettavissa raparperia vielä neljän viikon kuluttua. Alla sen sijaan ihan ehta talviruoka.


1 kg naudan rintaa tai etuselkää
2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
2 tl savustettua paprikajauhetta
1/2 tl kuivattu chiliä
2 tl jeeraa
suolaa ja mustapippuria
1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1 tölkki tomaattimurskaa
1 iso purkki grillattuja paprikoita tai 3-4 paprikaa grillattuna ja kuorittuna
bulgarian jugurttia
tuoretta basilikaa

Kuutio liha ja ruskista oliiviöljyssä padassa. Lisää pilkotut sipulit ja valkosipulit ja paista pari minuuttia. Laita joukkoon mausteet ja jatka kypsennystä hetki. Lisää tomaatit ja tomaattimurska sekä tarvittaessa vettä, kunnes lihat ovat juuri ja juuri peittyneet. Kiehauta ja siirrä pata 160 asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi. Tarkista pariin kertaan kypsennyksen aikana nesteen määrä: lisää vettä tai poista kansi tarpeen mukaan. Tavoitteena on pata, ei keitto.

Valuta paprikat ja revi pitkiksi siivuiksi. Lisää paprikat pataan ja kypsennä vielä vartti uunissa. Tarjoa perunan tai riisin kanssa jugurtilla ja basilikalla ryyditettynä.

Sunnuntain tartar

Aika harva muu yksinkertainen asia saa minua yhtä hyvälle mielelle kuin tartar. Sunnuntain paistista varastettu kulma tuoreen leivän kanssa.

Keskipäivällä yksin syötynä: vaimo ei halua ja lapsille en anna. Söisivät kuitenkin kaiken. Sipulia, kaprista, dijonia, tabascoa ja vähän Heinzia.

Taas jaksaa odottaa ruokaa.

Eräänlainen pyttipannu

Jos syksystä ja tämän hetkisestä säästä on pakko keksiä jotain hyvää, niin leivinuuni on kyllä ihan mahtava juttu. Tai siis se, että syksyllä sitä taas voi käyttää. Kun taloa lämmittää nyt puilla, niin uunissa on jatkuvasti 80-120 astetta lämmintä. Eli aika täydellinen pitkään haudutattaville lihoille. Viikko sitten pidin uunissa yön yli lampaan niskaa ja eilen naudan etuselkää.

Idea näissä molemmissa oli hiukan samanlainen kuin Campasimpukan nerokkaasti suomentamassa nyhtöpossussa. Ajatus on siis hauduttaa lihaa miedolla lämmöllä niin pitkään, että sen voi kypsänä riipiä paloiksi. Oikeastaan se hajoaa osiin jo pelkästään painamalla ja melkein vain katsomalla. Tässä Donna Hay Magazinen reseptistä kehittelemässäni ohjeessa tein riivitystä lihasta, perunasta ja sipuleista paistettuja kakkuja.

Harmittavasti näiden valmistuksessa ajoitus ontui hiukan ja viime metreillä tuli kiire: perunat jäivät ihan snadisti koviksi. Viisi lisäminuuttia uunissa olisi hoitanut homman. Harmittavaa ja tyhmää varsinkin ruoassa, jota kaikkinensa valmisti melkein vuorokauden.

700 g naudan etuselkää
pieni nippu timjamia
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl suolaa
1 tl mustapippuria

30 g vaahterasiirappia
50 g valkoviinietikkaa
20 g muscovadosokeria
1 dl vettä

500 g perunoita
3 kevätsipulin vartta
1 pieni keltasipuli
2 valkospiulinkynttä
1 muna
vajaa 1 dl kuohukermaa

Siivoa liha kalvoista ja pilko suurehkoiksi paloiksi. Mausta timjamilla, valkosipulilla, suolalla ja pippurilla ja jätä marinoitumaan yön yli.

Lisää lihan joukkoon kattilaan siirappi, etikka, sokeri ja vesi. Kiehauta liedellä ja lusikoi pinnalle nouseva rapa pois. Siirrä kattila 120 asteiseen uuniin noin 3-4 tunniksi. Valele lihaa nesteellä joitain kertoja kypsennyksen aikana ja ota loppupuolella kansi pois. Riivi kypsä liha pieneksi kahdella haarukalla.

Kuori perunat ja raasta karkealla terällä. Purista raaste kuivaksi ja laita kulhoon lihojen kanssa. Leikkaa sipulit, kevätsipulit ja valkosipulit ohuiksi ja laita perunan ja lihan joukkoon. Sekoita mukaan muna ja kerma. Mausta suolalla. (Tässä vaiheessa viitseliäänä voisi paistaa pannulla koe-erän suolan tarkistukseksi).

Voitele paistovuoat kevyesti öljyllä ja jaa massa tasaisesti vuokiin. Paista 220 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.

Vähän robustimpi saltimbocca

Saltimbocca on kiistattomasti huima makuyhdistelmä, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Vähän on vaan harmittanut, kun ohjeissa neuvotaan käyttämään yksi salvianlehti per lihapala. Siis miksi vain yksi? Onhan salvia vahvan makuinen, mutta silti...

Klassikko-ohje joutui vähän venymään, kun laitoin vasikan entrecoteen molemmin puolin nipun salviaa, timjamia ja rakuunaa. Päälle käärin schwarzwaldin kinkkua, joka selkeän savuisena sopi mainiosti tähän versioon.

Perinteisesti saltimbocaa kypsennetään pannulla ja haudutetaan viinissä, mutta nämä päätyivät luontevasti grilliin. Kypsän lihan päälle lorautin tilkan balsamicoa ja nautin ulkona hyvällä ruokahalulla.

Entrecoteen mainingissa

Käväisin remontin keskellä korkkaamassa ystäväni keittiön pyöräyttämällä pienet pippuripihvit. Lähikaupan tiskillä pyysin kunnon pihviä - ja sain kunnon pihviä. Kahden entrecoteen paketti painoi miehekkäästi piirun verran alle kilon. Lautasen sivuun tuli noukittua kasvimaalta hiukan salaattia kevennykseksi.

Fillarilla matkatessa oli pakko valita reppuun teflonpannu valurautaisen sijaan. Pienestä pelosta huolimatta  uskollinen Bourgeat paistoi melkoisen hyvät pihvit. Liedestä vaan riittävästi hönkää! Liesituuletin (eikä onneksi palohälytin) ei ollut vielä käytössä, joten ainut järkevä paikka oli syödä partsilla: sekä savun että sään takia.

Seuraavia aterioita odotellessa!

Nautaa, ruohosipulia ja soijaa

Lähtökohdat helmikuun Japani-aiheiselle ruokahaasteelle ovat vähän heikot. En ole koskaan käynyt Japanissa. Itäisin paikka, jossa olen vieraillut on Moskova, josta Japani on sekä faktisesti että mielikuvissa aika kaukana.

En myöskään ole kymmenistä yrityksistä huolimatta oppinut rakastamaan sushia. Onhan se ihan ok, mutta yleensä tyydyn juomaan Sapporoa ja näykkimään vaimoni lautaselta. Ja sitä olisi kuitenkin syötävä kolme lautasellista, jotta nälkä lähtisi.

Mutta koska haasteena oli laveasti Japanilaistyylinen ruoka, uskaltaudun osallistumaan. Mitä japanilaisesta ruoasta tulee mieleen: selkeät maut, raaka kala, soija, esteettisyys ja yksinkertainen asettelu, puikot, valaan pyynti, kendo, tytöt koulupuvuissa ja vilkuttava kissa. Näistä ajatuksista syntyi ruoka: nautaa, ruohosipulia ja soijaa.

Lihaa ostaessa kannattaa mainita, että aikoo syödä sen raakana. Jos myyjä alkaa empimään ja miettimään, jätä ostamatta.

100-150 g naudan sisäfilettä
ruohosipulia
soijaa
riisiviinietikkaa
seesaminsiemeniä
suolaa

Leikkaa filee syitä vasten kolmeen osaan. Nuiji palat kelmun läpi niin ohuiksi kuin saat.

Aseta lihojen sisään pieni nippu ruohosipulia ja kääri rullalle. Riputtele päälle suolaa ja paahdettuja seesaminsieminiä. Tarjoa soijan ja riisiviinietikan kanssa.

Ja jos raaka liha ei ole suurinta herkkuasi,  paista kääryleet nopeasti pannulla, kuten tein (kuvauksen jälkeen) viimeiselle palalle. Toimii!

Ysäri carpaccio kumkvatilla

Kuka vielä haluaa muistaa edellisen suuren ruokatrendin ennen luomua ja lähiruokaa? Niinpä. Se on vähän kuin silmälasimuoti, jota naureskellen muistelee vanhoista valokuvista. Kymmenen vuotta sitten fuusiokeittiössä yhdisteltiin iloisesti ja surutta raaka-aineita ja valmistustapoja eri puolilta maailmaa.

Ruokaa tehtiin aineksia, jotka eivät mitenkään luontaisesti kuuluneet yhteen. Lajinsa parhaimpana ja pahimpana on mieleeni jäänyt Glorian ruoka ja kotiviini -lehdessä ollut cocktailpala, jossa yhdistyi tuore papaija ja savumuikku. Muita trendin ominaisleimaisia piirteitä olivat sivun mittaiset ainesluettelot ja ravintola-annokset, joissa ruoka pinottiin lautaselle mahdollisimman korkeaksi asetelmaksi.

Vaikka tästä ruokamuodista päästiin onneksi jo aikoja sitten, kokeilin ennakkoluulottomasti yhdistää fuusiokeittiön hengessä kumkvatin ja raa'an naudanlihan. Hyvästä ajatuksesta huolimatta yhdistelmästä ei tullut ihan kuolematonta. Ehkä todellisia klassikkoja ei pitäisi yrittää jalostaa.

Lauanday Roast Leftovers, eli ruokaa tähteistä

Yllättäen seitsemän henkeä ei jaksanut syödä parin kilon paistista kuin puolikkaan. Osa meni vieraille matkaevääksi ja lopusta tehtiin sunnuntaina lounasta. Paistin lisäksi käytin edellispäivältä perunapalsternakkamuusin loput. Sekoitin muusiin kokojyvävehnäjauhoa niin paljon, että massa tuntui sopivan jäykältä ja sain muotoiltua siitä pyöreät littanat pihvit. Varovasti paistettuna ja vain kerran käännettynä kakut pysyivätkin aika hyvin koossa.

Paahtopaistiviipaleiden ja paistettujen muusikakkujen lisäksi käytin annokseen pilkottua sipulinvartta, tuoretta punaista chiliä ja paahdettuja pinjansiemeniä. Viimeinen silaus tuli oliiviöljyllä, soijalla ja mustapippurilla. Ollakseen ihan suunnittelematon ruoka, kokonaisuus oli kyllä uskomattoman hyvä. Ja ihan nätti myös.

Olen lukenut viime aikoina Diana Henryn Food from Plenty -kirjaa, jossa kerrotaan paljon tähteiden hyödyntämisestä. Jotenkin suomenkielen sanalla tähteet (onko sanan yksikkö muuten tähde?) on vähän kurja klangi. Mielikuva ruoan valmistamisesta tähteistä assosioituu pula-aikaan ja ahdinkoon. Englanninkielen leftovers kuulostaa heti hiukan kivemmalta, mutta ranskan les restes saa jo sanana veden kielelle.

Lauanday Roast

Aika usein olen miettinyt, miksi Suomessa saa pubeista jokaisena viikonpäivänä vain niitä samoja kolmioleipiä. Ja suolapähkinöitä. Gastro pub tarkoittaa täällä sitä, että vitriinistä voi valita haluamansa kokoiseen kippoon oliiveja, suolakurkkuja ja emmental-kuutioita.

Olen varma, että 1970-luvulla baareissa oli paremmat ruoat, koska alkoholia ei saanut tarjoilla, ellei tilannut myös syötävää (siitä huolimatta, että syötävät olivat pakollista rekvisiittaa, joka korjattiin koskemattomana pois). Kaikesta päätellen Suomessa pubeissa on tarkoitus vain juoda. Tältä pohjalta ei ole ihme, ettei brittien Sunday Roast ole pahemmin levinnyt Suomeen.

Lontoossa ruokaa saa lähes jokaisesta pubista. Tasoltaan hyvin vaihtelevaa, mutta oikeaa ruokaa silti. Erityismaininnan ansaitsee tietysti Sunday Roast, johon ainakaan Lontoossa ei voi olla sunnuntaisin törmäämättä. Yleisimmin ruokaan kuuluu paistiviipaleita, perunamuusia, pieniä "pannukakkuja", herneitä tai vihreitä papuja ja ruskeaa kastiketta.

En tiedä tehdäänkö tätä yleisesti sunnuntaisin brittiläisissä kodeissa vai onko kyse juuri pubien erikoisuudesta. Parasta Sunday Roastia olen hiukan yllättäen syönyt Albany-nimisessä paikassa, joka on itse asiassa myös comedy club (miksei näille sanoille voi olla suomennoksia, vai enkö vain tiedä niitä?)

Tältä pohjalta valmistin lauantaina vieraillemme paahtopaistia, peruna-palsternakkamuusia ja ruskean lisukekastikkeen sipulilla ja porkkanalla.

Paahtopaistin valmistamisesta minulla ei juurikaan ollut kokemusta, joten turvauduin sopivalta kuulostavaan ohjeeseen, jota noudatin melko kirjaimellisesti. Reilun parin kilon paisti kypsyi yllättävän nopeasti sisälämmöltään 60 asteeseen. Luotin kuitenkin ohjeeseen ja mittariin ja käärin paistin vetäytymään reiluksi puoleksi tunniksi.

Muusiin laitoin perunaa ja palsternakkaa saman verran. Mausteina toimi kaneli ja tilkka viskiä, sekä tietysti kerma ja voi. Olen onnistuneesti käyttänyt palsternakan kanssa myös konjakkia, mutta sitä ei kaapista löytynyt.

Kastike syntyi ruskistamalla pannulla (samassa, jossa paisti oli ruskistettu) sipulilohkoja ja porkkanaviipaleita. Kun kasvikset saivat väriä, kumosin ne pieneen uunivuokaan. Kaadoin kuumalle pannulle reilusti punaviiniä ja hiukan balsamicoa ja kaavin pannusta irtoavat maut vuokaan. Kun porkkanat ja sipulit uivat melkein kokonaan nesteessä, valutin päälle vielä hunajaa ja maustoin suolalla. Annoin kastikkeen hautua paistin vieressä puolisen tuntia miedossa lämmössä. Paistin poistuttua lisäsin kastikkeeseen lihasnesteet paistin vuoasta ja jatkoin haudutusta vielä lihan vetäytymisen ajan noin 200 asteessa. Aivan lopuksi suurustin kastikkeen ja revin mukaan hiukan timjamia.

Grillikauden avajaiset eli entrecote ja romesco

Olemme useasti grillanneet jo helmikuussa, mutta tänä vuonna kausi avautui hiukan myöhässä vasta viime viikonloppuna. Tänäkin keväänä kävin painia itseni kanssa siitä, hankinko kaasugrillin vanhan pallogrillin tilalle.

Kahden viimeisen kesän aikana olen menettänyt usean kerran hermot siihen, kun grilli ei käyttäydy toivomallani tavalla: joko se ei lämpene riittävästi tai lämpö hiipuu kesken kaiken. Useamman kerran jouduin jatkamaan kypsennystä uunissa, kun pöntöstä loppui hönkä.

Grillasin onnistuneesti monta vuotta, kunnes käyttämieni brikettien koostumusta jostain syystä muutettiin. En koskaan oikein oppinut käyttämään näitä uusia saati muun merkkisiä brikettejä. Muistutuksena epäonnistumisista löysin haravoidessa pensasaidan juurelta ruostuneet grillipihdit, jotka olivat kiukun puuskassa lentäneet sinne viime syksynä.

Tästäkin huolimatta päätin sinnitellä tulevan kauden vanhalla pallogrillillä. Kenties kyse on peräänantamattomuudesta, koska helppokäyttöisen ja toimintavarman kaasugrillin ostaminen tuntuisi nyt luovuttamiselta. Ja toisaalta sattumanvaraisuus ja ennalta-arvamattomuus kuuluvat grillaamiseen ja ovat osa sen viehätystä. Kaasugrilli on kuin moottorivene ja pallogrilli kuin purjevene.

Ensimmäisenä grillissä tirisi entrecote, jonka oheen tein romesco-tyyppisen tahnan. Aineksina käytin kuivattuja espanjalaisia paprikoita liotettuna, manteleita, kuivahtanutta vaaleaa leipää, valkosipulia ja silolehtipersilaa. Ajoin ainekset tehosekoittimessa hienoksi ja sekoitin mukaan oliiviöljyä, kunnes tahna notkistui sopivaksi. Lopuksi lisäsin suolan, jota sai laittaa melko paljon.

Hyvä ja sopivan yksinkertainen aloitus grillikaudelle.

Pasta Osso Buco

Muutaman viikon takaisen HS:n ruokatorstain innoittamana olin tekemässä lammasravioleja tarkkaan lehdessä olleen ohjeen mukaan. Taas kävi niin, että lopputuloksena oli jotakin ihan muuta.

Ensimmäisenä homma lähti sivuraiteille, kun en löytänyt kaupasta sopivaa luullista lampaanlihaa. Ostoskoriin päätyi sen sijaan naudan osso buco (tai osso pucco, kuten kaupan labelissa luki), jossa oli sopiva määrä sekä lihaa että luuta.

Päivään jolloin ravioleita piti tehdä ilmaantui niin paljon kaikenlaista pikkuhommaa ja yleislaiskuutta, että ravioliresepti rytättiin palloksi ja heitettiin seinän ja patterin väliin. Sen pohjalta syntyi kuitenkin pitkään hautunut pasta bolognesea muistuttava kastike.


puolisen kiloa osso bucoa
oliiviöljyä
pari valkosipulinkynttä
pari pientä sipulia
porkkana
pala juuriselleriä
tilkka punaviiniä
laakerinlehti
tölkki tomaattimurskaa
kourallinen silolehtipersiljaa
suolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi ja raasta porkkana ja selleri hienoksi. Kuullota kasviksia padassa öljyssä kunnes ne alkavat pehmetä.

Irrota liha luista ja poista turha rasva sekä kalvot. Leikkaa liha mahdollisimman pieniksi paloiksi. Lisää lihat ja luut pataan kasvisten kanssa ruskistumaan. Lisää hetken päästä viini, laakerinlehti ja tomaattimurska. Hauduta hiljalleen pari tuntia tai niin kauan, kunnes liha on varmasti pehmeää.

Poista kastikkeesta luut ja mausta persiljalla, suolalla ja pippurilla.

Ulkofilettä, ruusukaalia ja sinappikermaa

Edellisen hiukan epäonnistuneen risottokakkuruoan johdannaisena syntyi kuvan sapuska.

Risotto korvattiin naudan ulkofileellä (jota vaimoni oli hämmästyksekseni ostanut - hämmästyksekseni siksi ettei hän ole varsinaisesti lihansyöjä sanan siinä merkityksessä, että lihasta erityisemmin piittaisi) ja pinaatti ja pavut ruusukaalilla. Valmiin fileen pinnalle ripottelin tryffelisuolaa.

Alkuperäisestä ohjeesta jäi jäljelle siis mainio kermakastike, joka syntyy näin: kuumenna desi kermaa pienessä kattilassa ja anna kiehua hetki kasaan. Lisää ruokalusikallinen karkeaa sinappia. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Ruusukaalit sain höyrytettyä, kun keksin yhdistää tavallisen kattilan, hiukan rikkinäisen pienen metallisiivilän ja grillipihdit. Viritys toimi niin hyvin, että voisin ruveta höyryttämään enemmänkin. Onneksi joka asiaan ei tarvitse omaa välinettä!