torstai 17. helmikuuta 2011

Nautaa, ruohosipulia ja soijaa

Lähtökohdat helmikuun Japani-aiheiselle ruokahaasteelle ovat vähän heikot. En ole koskaan käynyt Japanissa. Itäisin paikka, jossa olen vieraillut on Moskova, josta Japani on sekä faktisesti että mielikuvissa aika kaukana.

En myöskään ole kymmenistä yrityksistä huolimatta oppinut rakastamaan sushia. Onhan se ihan ok, mutta yleensä tyydyn juomaan Sapporoa ja näykkimään vaimoni lautaselta. Ja sitä olisi kuitenkin syötävä kolme lautasellista, jotta nälkä lähtisi.

Mutta koska haasteena oli laveasti Japanilaistyylinen ruoka, uskaltaudun osallistumaan. Mitä japanilaisesta ruoasta tulee mieleen: selkeät maut, raaka kala, soija, esteettisyys ja yksinkertainen asettelu, puikot, valaan pyynti, kendo, tytöt koulupuvuissa ja vilkuttava kissa. Näistä ajatuksista syntyi ruoka: nautaa, ruohosipulia ja soijaa.

Lihaa ostaessa kannattaa mainita, että aikoo syödä sen raakana. Jos myyjä alkaa empimään ja miettimään, jätä ostamatta.

100-150 g naudan sisäfilettä
ruohosipulia
soijaa
riisiviinietikkaa
seesaminsiemeniä
suolaa


Leikkaa filee syitä vasten kolmeen osaan. Nuiji palat kelmun läpi niin ohuiksi kuin saat.

Aseta lihojen sisään pieni nippu ruohosipulia ja kääri rullalle. Riputtele päälle suolaa ja paahdettuja seesaminsieminiä. Tarjoa soijan ja riisiviinietikan kanssa.

Ja jos raaka liha ei ole suurinta herkkuasi,  paista kääryleet nopeasti pannulla, kuten tein (kuvauksen jälkeen) viimeiselle palalle. Toimii!

4 kommenttia:

  1. Erinomaisen herkullinen kuva, eikä varmaan pahaa syödäkään. :)

    VastaaPoista
  2. Hauska nähdä oikein kunnon liharuokakin tässä haasteessa! Mieheni on samaa mieltä kanssasi perinteisestä sushista, joten taidan seuraavalla kerralla kokeilla yhteiselle sushiaterialle tätä lähestymistapaa... :-D

    VastaaPoista
  3. Söisin! Mutta ensin katselisin ja tuoksuttelisin.

    Ja jotta ihan asian vierestäkin menisi, mulla on ollut hyvin samanlaiset lempilyijykynät ala-asteella kuin nuo sun syömäpuikot. Niitä kun pureskeli niin oli naama mielenkiintoisen näköinen :).

    Mielenkiintoista nähdä "ruokaa muualla listasi" :).

    VastaaPoista
  4. Kiitos cele! Ei ollut pahaa. BTW, olen huomannut, että jostain syystä IE näyttää blogini kuvat väärin eli vähän harmaina ja kylmäsävyisinä. Firefox taas näyttää oikein. Ei mitään käsitystä miksi...

    Henna: kyllä raaka liha pitäisi aina miehelle kelvata ;)

    Merituuli: Nuo puikot ovatkin kuvassa ainoa oikeasti japanilainen juttu: tuliaiset Tokiosta.

    Meni vain kaksi vuotta, kunnes keksin miten tuon listan saa tehtyä :)

    VastaaPoista