maanantai 23. toukokuuta 2011

Paranneltu Tinan varhaiskaalimuhennos


Tämä ohje on monesti hyväksi havaittu resepti varhaiskaalista. Alkuperäinen resepti on Tina Nordströmin Tina. -kirjasta. Kirjan ohjeessa ei ole sulatejuustoa, mutta muistelisin, että Tina olisi laittanut sitä ruokaan jossakin televisio-ohjelmassa. Tai sitten olen keksinyt sen itse. Hyvin se kuitenkin sopii yhteen kaalin ja maidon kanssa, mutta kunniaa en itselle ihan varmuudella osaa ottaa.

Kirjan ohjeessa ei ole myöskään ole käytetty sitruunamehua tai muutakaan happoa, mikä hiukan ihmetyttää. Kaalin makeus tulee hauduttaessa tosi hyvin esiin, joten ruoka tarvitsee yllättävän paljon suolaa ja happoa. Sopivat määrät löytyy tietysti vain maistamalla.

Tinan ohjeessa on myös mainittu vain suola ja pippuri. Tarkemmin pippuria erittelemättä käyttäisin ainakin itse aina mustapippuria. Tähän paljon paremmin sopii kuitenkin maustepippuri.


puolikas varhaiskaali
öljyä ja voita paistamiseen
1 rkl vehnäjauhoa
2,5 dl maitoa
2 rkl sulatejuustoa
sitruunamehua
suolaa
ruohosipulia
maustepippuria

Suikaloi kaali hienoksi ja kuullota voissa ja öljyssä pehmeäksi. Ripottele päälle vehnäjauhot ja lisää maito. Hauduta ilman kantta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Sekoita joukkoon sulatejuusto.

Maista ja lisää suolaa ja sitruunamehua maun mukaan. Silppua joukkoon vielä silputtua ruohosipulia ja rouhi lopuksi päälle maustepippuria.

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisen oloinen ohje! Täytyy heti kopsata, että muistan kokeilla joku kerta :) Kaali on ihana raaka-aine ja on aina kiva löytää uusia tapoja käyttää sitä.

    VastaaPoista
  2. Tätä kokeilen, meillä kaali ei oikein tee kauppaansa, kerran vuoteen teen kaalikääryleitä, joilla melkein sitten yksin herkuttelen. Mutta tämä näyttäisi ohjeelta, jossa saisin kaalin meilläkin lautaselle ujutettua:)

    Terveisin aiemmin nimimerkillä Uusano kommentoinut

    VastaaPoista
  3. Jes, kiva kaaliresepti. Varhaiskaali on mun ihan suosikki!

    VastaaPoista
  4. Kaalia pitäisi kyllä käyttää enemmän ja tämä on tosiaan hyvää vaihtelua kaalikääryleille ja lammaskaalille.

    VastaaPoista