maanantai 13. toukokuuta 2013

Grillattua siikaa paketissa


Nyt tuli keksittyä ihan täydellinen kesäruoka uusien perunoiden seuraksi! Eikä se otsikosta huolimatta tarvitse edes grilliä, vaan valmistuu uskoakseni ihan uunissakin

Ja kyllä: meillä syödään jo uusia perunoita (samaan aikaan, kun omat siemenperunat menivät juuri maahan), vaikka ovatkin tuotu kotimaan rajojen ulkopuolelta. Tunnen puritaaneja, jotka kieltäytyvät uuden sadon tuontiperunasta ja jaksavat odottaa heinäkuulle suomalaista uutta perunaa. Minun mielestäni sesonki on tuollaiseen aivan liian lyhyt ja kaikkea vanhaa ja kuihtunutta on saatu syödä jo riittävän kauan.

Tallaisia foliopaketissa kypsennettäviä ruokia tulee tehtyä aina silloin enkä muista, että kokeilut koskaan olisivat täysin epäonnistuneet. Tiiviissä paketissa ruoka pysyy mehevänä omassa liemessään eikä kovin helpolla kuivu. Vaarana tietysti on, että tulee keittoa.

Käytin käärimiseen sekä leivinpaperia että foliota. Teknisesti pelkkä foliokin riittäisi, mutta ajatus metallin joutumisesta ruoan kautta hampaisiin puistattaa niin, että menee ruokahalu.


puoli kiloa eli pari siikafilettä suomustettuna
oliiviöljyä
suolaa
valkopippuria
tuoretta timjamia
kevätsipulia
vihreä chili
tilkka valkoviiniä
voita

Lorauta leivinpaperille pari ruokalusikallista oliiviöljyä, vähän suolaa, ja riivityt timjamit. Lätkäise päälle kalat nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Levitä päälle hienoksi leikattu kevätsipuli ja chili. Kaada päälle varovasti hiukan valkoviiniä ja viimeistele parilla nokareella voita.

Kääri voipaperi tiiviiksi paketiksi ja nittaa nitojalla kiinni. Kääri paketti vielä tiiviisti folioon. Kypsennä kohtalaisen kuumassa grillissä suoralla lämmöllä noin 12 minuuttia.




14 kommenttia:

  1. Onpa tosi hyvän ja mehevän näköinen paketti :)
    Siltä varalta että joskus on nitoja hukassa, niin täällä ohje paperipaketin käärimiseen tiiviisti
    http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/04/kalaa-paperikaareessa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasu: Hyvän näköistä! Suositteletko jotain tiettyä valkkaria tuohon reseptiin, joka sitten maistuisi hyvin myös juotavaksi tuon kalan kanssa?

      Tuplaespresso: Mahtia, että jaoit tuon taittoohjeen. Mulla on joka kerta ongelmia saada paketti tämän kaltaisissa ruoissa taiteltua hyvin...ehkä ensi kerralla tämän taitto-ohjeen avulla onnistuu :)

      Poista
    2. Kiitos tuosta taitteluohjeesta. Enpä olisi kyllä keksinyt.

      En hirveästi jaellut viinisuosituksia, koska mitä enemmän viineistä on oppinut sitä selvemmin olen tajunnut miten vähän niistä tiedän. Tuolle siialle voisin valita italialaisen Bianco di Custoza Terre in Fioren, joka on musta aika monikäyttöinen.

      Muita hyviä viime aikoina juotuja viinejä ovat olleet esimerkiksi Jekel Gravelstone Chardonnay ja Freiherr von Göler Spätburgunder Trocken.

      Poista
  2. Nami,siika on kyllä herkullinen kala:) Tykkään tuollaisista "paketti"-kaloista;D

    VastaaPoista
  3. Nom, tuollaisia teen heti kun pääsen mökille grillin ääreen! Näyttää tosi herkulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä tulee kyllä tehtyä tänä kesänä useamman kertaa uudestaan.

      Poista
  4. Kalaruoat foliossa ovat niin ihanan helppoja :) en ole itse vielä ehtinyt uusia perunoita maistelemaan, mutta kyllä se on varmaan pakko käydä ostamassa jo niitä ulkomaisia kun on niin kesäfiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ja yllättävän hyviä nuo ulkomaalaisetkin uudet perunat voivat olla.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. miten mulla aina samoissa blogissa voi joka kerta olla vaikeuksia saada kommentoitua? yritin jo kerran sanoa kommentissani jonka etteri hukkasi jonnekin, että tämä sopisi myös paastopäivän ruoaksi vähemmällä voi ja viinimäärällä...http://lautasella.blogspot.fi/2013/04/paperiuunilohta-paastopaivana.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogspot ei tosiaan aina edesauta kommentointia... Tuo lohesi vaikuttaa tosi kevyen herkulliselta. Fenkoli sopii pakettissa tehtäväksi hyvin.

      Poista
  7. Onpa harvinaisen hyvännäköistä siikaa - siis tuolleen ihan raakanakin. Taisi olla tosi tuoretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvältä se kyllä vaikutti. Kaksi päivää sitten oli pyydetty Affenanmaalta. Tiedä sitä sitten...

      Poista