sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Säilötyt vihreät paprikat


Noin kahdestakymmenestä paprikasta pari ehti kypsyä kasvihuoneessa, puolenkymmentä punertui sisällä ja loput sinnittelivät vihreinä loppuun saakka ennen kuin alkoivat nuutua. Valmistin osasta paprikoista säilykettä hiukan samaan tapaan kun säilöin viime syksynä kurkkuja.

Jo parin päivän tekeytymisen jälkeisellä testimaistelulla voi sanoa, että ohje toimii. Vähän raakaa. mutta hyvää on tulossa.


800 g (vihreitä) paprikoita
250 g sipulia
1 iso valkosipulinkynsi
1,5 l vettä

200 g etikkaa
75 g vettä
100 g sokeria
1 rkl sinapinsiemeniä
1 rkl korianterinsiemeniä
pari laakerinlehteä
15 g suolaa


Pese ja halkaise paprikat. Poista siemenet ja valkoinen sisus. Leikkaa paprikat ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulit hienoksi. Laita paprikat ja sipulit suureen kulhoon.

Kiehauta vesi ja kaada paprikoiden ja sipuleiden päälle. Jätä kymmeneksi minuutiksi oleentumaan ja siivilöi.

Laita tällä välin kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta.

Lusikoi paprikat ja sipulit desinfioituihin lasipurkkeihin ja kaada liemi mausteineen päälle. Jäähdytä nopeasti ja anna tekeytyä vähintään pari viikkoa.

7 kommenttia:

  1. Kuinka paljon purkkitilavuutta tälle ohjeelle pitäisi varata?

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos ohjeesta! Vintin rapussa sinnittelee vielä muutama paprika, jotka eivät suostu punertumaan, ei sitten millään! Nyt tiedän, mitä niille teen :)

    VastaaPoista
  3. Tuli nostalginen olo, kun tämä toi mieleeni isoisäni mainiot säilykket. :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Eikö paprikoita peitetäkään liemeen, kun mausteliemessä on vain 75g vettä?
    Mitähän olen ymmärtänyt väärin?

    VastaaPoista
  5. Miksi ihmeessä nesteet on grammoina kun desi olis huomattavasti helpompi mitata??

    VastaaPoista