lauantai 11. huhtikuuta 2009

Pääsiäislammas, osa 2

Paistoa varten hain metsästä uudet katajanhavut, käärin paistin tiiviisti niihin ja laitoin folion sisään. Koko paketti meni perjantai-iltana uunivuoassa noin 80-asteiseen uuniin.

Aamulla avasin paketin ja totesin sisälämpötilan olevan reilut 60 astetta. Laitoin paistin takaisin vielä muutamaksi tunniksi kunnes lämpötila oli juuri alle 70 astetta. Postin havut ympäriltä ja annoin lihan muhia foliossa huoneenlämmössä vielä iltapäivään.

Lammas jäi kauttaaltaan hiukan punertavaksi, mutta melko kuivakaksi. Rakenteeltaan se muistutti hiukan ilmakuivattua kinkkua, ja siitä sai helposti paperin ohuita siivuja. Suolaus oli aika reipas.

Mausta muuten on valitettavasti hiukan vaikea sanoa mitään: jostain syystä kärsin koko pääsisäisen oudosta mausta suussa. Kaikki siis maistui enemmän tai vähemmän karvaan pahalta.

Lisukkeena oli uunijuureksia juuripersiljasta, perunasta, selleristä ja punajuuresta.

2 kommenttia:

  1. huomasin noiden pikkulaatikoiden myötä että tekin olette kokeilleet tätä lammasta. me voitimme reseptillä aikanaan yhden (ja meille ainoan) ruokahaasteen :). me pidimme mausta hurjasti! seuraavaksi jättäisin varmaan hiukan roseemmaksi kuin itse jätimme.

    VastaaPoista
  2. Enpä mäkään ollut huomannut, että tekin olitte tehneet tämän. Varsin MIELENKIINTOINEN ohje! Ensi pääsiäisen lammasruoka on juuri mietinnässä. Enhän ole yhtään ajoissa?

    VastaaPoista