keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Grillileipä

Kahden aikaisemman grillipizzakokeilun jälkeen päätin jättää kastikkeet ja täytteet kokonaan pois ja tehdä flat breadia grillissä. Olin aiemmin tehnyt onnistuneesti tuollaista ohutta leipää uunissa Diana Henryn Crazy Water, Pickled Lemons -kirjan ohjeen mukaan, joten käytin samaa ohjetta nytkin.

Ongelmia syntyi, kun huomasin leivän kohonneen toisessa nostatuksessa aivan liikaa. Kaiken lisäksi leipä oli paikoitellen tarttunut jauhotettuun leivinpaperiin kiinni. Luultavasti taikina alunperinkin jäi liian löysäksi. Kaikesta huolimatta sain taiteiltua hajoavan leivän jotakuinkin yhtenä kappaleena grilliin. Annoin sen paistua yhdeltä puolelta kunnolla ja käänsin sitten paistumaan toiseltakin puolelta.

Yllättävää kyllä, leipä tuli syötyä lähes kokonaan. Epätasaisudestaan johtuen jotkin osat paistuivat aivan korpuksi ja toiset taas jäivät aika pehmeiksi. Keskimäärin se oli siis juuri hyvää. Ihan direktiivien mukaista ulkonäköä ei tullut, mutta voihan tuosta löytää hiukan sellaista dalimaista valuvaa estetiikkaa...

Grillipizzakokeiluni palaa luultavasti lähtöruutuun, ja seuraavaksi tulee taas tehtyä perinteistä ohutpohjaista lättyä.

1 kommentti:

  1. Hyvä reseptihakukone
    http://trustbus.weebly.com/maku.html

    Löysin sunkin jutun sillä.

    VastaaPoista