keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kalaliemi

Kävin eilen pitkästä aikaa Hakaniemen kauppahallissa ostoksilla. Kuten aina, poikkesin Reitin Kalassa ja ostin muutamia isoja ahvenia savustettavaksi.

Rupattelin myyjän kanssa aikani, ja tuli puhe kalanperkeistä. Tiskissä oli myynnissä lohenperkeitä parin euron kilohinnalla, mutta vaaleiden kalojen perkeitä sai aivan ilmaiseksi! Tästä riemastuneena otin tietenkin mukaan kunnon paketillisen siian, kuhan ja ahvenen päitä sekä niiden lihaisia selkäruotoja.

Kotona avasin paketin, jossa oli kaikkiaan viitisentoista kalan jäänteet. Poistin ensin silmät (kidukset oli jo leikattu), huuhtelin sen jälkeen perkeet ja laitoin ne kattilaan. Mukaan pistin porkkanan, sipulin, varsiselleriä, persiljaa, pari laakerinlehteä ja valkopippuria sekä pari litraa kylmää vettä.

Annoin liemen kiehua parikymmentä minuuttia ja kuorin pinnalle tulevaa vaahtoa pois. Nostin kalat ja vihannekset pois ja siivilöin valmiin liemen jäähtymään.

Nyt pitää sitten vaan keksiä, missä tuota mainiota lientä käyttää. Kalakeiton pohjanahan se on tietysti paikallaan, mutta Reitin Kalan myyjä ehdotti käyttämään kalalientä myös riisin keittoon ja risottoon. Myös merenelävillä ryyditettyyn paellaan se sopisi varmasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti