torstai 12. elokuuta 2010

Ajatus yrteistä ja rakuunapesto

En tiedä, miksi pihallamme kasvaa parhaiten yrtit, joista on kaikkein vaikein keksiä ruokia. Salviaa ja rakuunaa kasvaa siihen tahtiin, että voisi syöttää hevosille.

Sen sijaan basilika ja rosmariini, joita voisin käyttää vaikka joka ruoassa, jaksavat hädin tuskin pysyä hengissä. Basilikaa ei meillä tänä vuonna ole ollut ulkona ollenkaan. Tähän aikaan vuodesta kun kaupasta saa oikein hyviä yksilöitä.

Ihan onnistunut kokeilu oli korvata peston ohjeesta puolet basilikasta rakuunalla. Makuun tuli sopivan kirpakka vivahde. Kokonaan rakuunasta valmistettu pesto olisikin varmasti jo liian kitkerä. Toinen hyvä paikka rakuunalle on löytynyt hampurilaispihveistä.

Salviaa taas olen käyttänyt vain saltimboccaan, joka ei turhaan ole klassikkoruoka. Valitettavasti en ole saanut annoksista ikinä mitenkään järkevää kuvaa, joten blogausta tuosta ruoasta ei taida tulla...

5 kommenttia:

  1. Rakuuna on ihanaa kanan (myös keitossa) kanssa, sekä porkkanan tietty :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on kummallinen viha-rakkaussuhde salviaan. En ole oikein vielä päättänyt, pidänkö siitä vai en - enkä ainakaa ole keksinyt sille tarpeeksi hyviä käyttötarkoituksia. Olen joskus tehnyt Jamie Oliverin reseptillä sipulikeittoa, johon tuli salviaa ja se ainakin toimi erinomaisesti.

    Basilika mulla on viihtynyt aina parhaiten sisätiloissa keittiön ikkunalla, ei suinkaan parvekkeella tai ulkona. Omat basilikani on tänä vuonna kasvaneet todella hyvin, niitä täytyy vain muistaa kastella ja olla kynimättä kaikkia lehtiä kerralla. Aurinkoa ne saavat vain tunnin-kaksi aikaisin aamulla.

    VastaaPoista
  3. Porkkanan kanssa rakuunaa voisikin kokeilla.

    Kiva kuulla, että jonkun muunkin mielestä salvia on vähän ongelmallinen. Musta olisi kiva tykätä siitä ja käyttää sitä paljon, mutta kun sen maku on niin hallitseva ja koko ruoka maistuu helposti ihan saippualta.

    VastaaPoista
  4. tiedätkös, tehtiin salviaa taannoin tosi yksinkertaisella tavalla pannulla rapsakaksi voissa paistaen. maku on hieno, ei lainkaan salviamainen. jukka löysi siistä jopa kinuskia. laitanpa tänään (tai huomenna) sen blogiin.

    possuruokiin salvia menee hyvin. esimerkiksi rakkauden ajopuuhun :). mutta totta on, että se ysrtti rehottaa kyllä aina yli tarpeen.

    VastaaPoista
  5. Meilla kasvaa myos salvia ihan hirveaa vauhtia. Otin lehdet talteen ja pakastin. Yksinkertainen resepti joka toimii aina: salviaa, homejuustoa & kermaa - pastan sekaan. Kinkkutaytteiset tortellinit toimii parhaiten, miksi ei myos ihan normi tuorepasta.
    Basilikaan vinkkina etta itse pidan sen koko ajan kosteana, vaatii ihan jarjettomasti vetta ja on todellakin kylmanarka. Meilla keski-euroopassa parjaa ulkona kesalla mutta muuten pidan keittion ikkunalaudalla. Jos alkaa kukkimaan (mika tahansa yrtti) niin heti kukat pois koska kukinta heikentaa makua.

    VastaaPoista