Kuivatut kirsikat

Vastoinkäymiset kirsikoiden kanssa jatkuvat...

Tarkoituksena oli vain ottaa maistiaiset suuresta purkillisesta happamia kirsikoita. Avatessa purkki kuitenkin lensi kaaressa lattialle. Kaavimme kirsikat lattialta ja mietimme mitä niillä vielä voisi tehdä. Jotenkin sekä roskiin heitto että uudestaan jääkaappiin säilöminen tuntuivat vähän huonoilta ideoilta.

Hetken pohdinnan jälkeen kirsikat menivät siivilässä pesun kautta pellille ja uuniin. Kuivatin kirsikoita noin sadassa asteessa reilut puolitoista tuntia. Luukku oli koko ajan hiukan raollaan ja kuivauksen aikan ravistelin peltiä pariin otteeseen.

Valmiit kirsikat olivat oikeastaan aika hauskoja. Ulkonäöltään ja suutuntumaltaan ne vaikuttivat oikein isoilta ja meheviltä rusinoilta. Maku taas on ihan silkkaa kirsikkaa. Suurin osa tulee varmasti naposteltua suoraan suuhun, mutta ajatuksenani on kokeilla niitä ainakin tajinessa tai muussa pataruoassa, jossa kirsikat mehustuisivat takaisin alkuperäiseen olomuotoon.

Fenkolisalaatti

Jos sekoittaa ruoka-aineina kaikkea mistä tykkää eikä tee aineksille juuri mitään, niin voiko tulla kovin pahaa? Aika epätodennäköisesti.

Tällaista salaattia tuli menneenä kesänä tehtyä useaan kertaan. Postaus on hiukkasen jäljessä, koska fenkoleiden paras sesonki meni jo. Granaattiomenoita taitaa onneksi saada edelleen ihan kivasti. Salaatti täytyi kuitenkin kirjata ylös, jotta tähän muistaa keväällä palata.

Silolehtipersilja ja fenkoli kuuluvat suussani erottamattomasti yhteen. Rakuuna pääsi mukaan jo sen takia, että sitä kasvoi pihalla niin valtavasti. Itseasiassa se sinnittelee hengissä vieläkin. Kevyt ripaus kuivia mausteita antoi raikkaalle salaatille vastapainoksi vähän lämpöä.

Aineksina salaatissa käytin fenkolia, fetaa, silolehtipersiljaa, rakuunaa ja rucolaa. Mausteina pienen ripauksen mustapippuria, kanelia ja sumakkia ja kastikeena pelkästään oliiviöljyä ja sitruunamehua.

Pastaa, makkaraa, kermaa ja paria sinappia

Aivan mahtava pastaruoka, jos otsikon aineksista tykkää. Syödessä tuli mieleen, että opiskeluaikana tuli kermalla kruunattua melkein ruoka kuin ruoka. Kun kerran oli keksinyt, miten se parantaa minkä tahansa aterian, sitä laittoi vähän kaikkialle.

Nykyään taas kermaa tulee käytettyä hyvin harvakseltaan. Useimmiten silloinkin se menee vaahdoksi vatkattuna hillon kanssa rahkaan pikajälkkäriksi. Tässä ruoassa kerma oli kuitenkin ihan paikallaan pyöristämässä makuja ja taittamassa sinapin terää. Oikeastaan sinappia olisi voinut olla vieläkin ronskimmin.

4-5 pienehköä sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
kukkurainen rkl hienoa dijonia
kukkurainen rkl karkeaa sinappia
neljänneskilo raakamakkaraa
2 dl kermaa
ruukullinen basilikaa
pastaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä kunnes ne alkavat saamaan väriä. Sekoita sipulien joukkoon sinapit ja hämmennä hetki. Poista makkaroista suoli ja paloittele liha sipulien joukkoon. Jatka paistamista kuumalla joitain minuutteja. Riippuen makkaralaadusta pannulla saattaa olla tässä vaikeessa melkoisesti rasvaa, joten sitä voi lusikoida hiukan pois.

Lisää kerma ja anna hautua kymmenisen minuuttia (eli pastan keittoajan) kunnes kerma sakeutuu sopivasti. Lisää loppuvaiheessa puolet basilikasta kastikkeeseen. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen ja annostele loput basilikasta suoraan lautaselle.

Pihlajanmarjan makuinen lammastahna

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista, ja oli aivan oikeassa. Mutta vain vähän sokeria ja paria muuta ainesta lisäämällä syntyi alkuruoka, joka toimi muutenkin kuin vitsinä.

Vitsinä siksi, että ruoan idea tuli alkujaan kaksivuotiaalta esikoiseltamme, joka eräänä päivänä keksi sanaleikin ja ryhtyi puhumaan lammastahnasta. Tiesin heti, että jos kyseistä ruokaa ei vielä ole, niin se on ehdottomasti keksittävä. Google ei löytänyt lammastahnalle yhtään reseptiä, joten näin syntyi ensimmäinen ohje. Alun perin lammastahnasta piti tulla mintun makuinen, mutta päätinkin yhdistää tahnan syyskuun ruokahaasteen, jossa piti kehittää alkupala luonnonantimia hyödyntäen.

Lammastahna jakoi hieman mielipiteitä. Vaimoni piti kokeilua erittäin onnistuneena, kun taas itse olin makuyhdistelmän kanssa hiukan kahden vaiheilla. Minttu olisi vaihtoehtona ollut varmasti turvallisempi - ja tylsempi. Makua voisi hyvin kuvata sanalla "pikantti". Pihlajanmarjan maku ei ollut missään nimessä ollut liian läpitunkeva tai ilmiselvä. Päinvastoin! Alkuruoka toimii täydellisesti etmuutenarvaamitätähänonkäytetty-leikissä.



40 isoa pihlajanmarjaa
1 rkl sokeria
2 rkl vettä
1 lampaan ulkofilee (150 g)
3 tuoretta katajanmarjaa
suolaa
maalaisleipää
savupaprikamaustetta

Laita kattilaan pestyt pihlajanmarjat, sokeri ja vesi. Murskaa marjat haarukalla ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran, kunnes seos muuttuu hillomaiseksi. Varo tekemästä toffeeta.

Paista lampaan ulkofilee pannulla melko kypsäksi ja anna jäähtyä folioon käärittynä. Pilko jäähtynyt lammas paloiksi ja aja murskattujen katajanmarjojen kanssa tehosekoittimessa erittäin hienoksi. Sekoita joukkoon pihlajanmarjat ja jatka tehosekoittamista.

Lisää koneen pyöriessä oliiviöljyä vähitellen, kunnes seos muuttuu paksun tahnamaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan.

Öljyä leipäviipaleet ja paista parilalla. Levitä päälle lammastahnaa ja ripottele päälle aavistus savupaprikaa.

Harissakanaa grillissä

Tämänhetkinen elämäntilanne kannustaa melko yksinkertaisiin ruokiin, joita pystyy tekemään yhdellä kädellä ja joiden valmistuksen voi tarvittaessa keskeyttää missä vaiheessa vaan. Tähän kategoriaan meni myös tekemäni harissakana grillissä. Koko ruoka kolmesta aineksesta!

Ei ehkä kovin hienostunutta, mutta tilanteeseen oikein sopivaa: ulkona syötynä loppukesän/alkusyksyn iltana, kun käsiä jo vähän paleltaa, mutta sisälle syömään siirtyminen olisi luovuttamista...

Laitoin edellisiltana kanankoivet marinoitumaan harissatahnaan jääkaappiin. Seuraavana iltana ravistelin turhat harissat lihoista pois ja grillasin kuumassa suoralla lämmöllä. Koivet kärtsäsivät hiukan tarkoitettua enemmän, mutta asia ei haitannut, koska nahka suojasi lihaa hyvin palamiselta. Oikeastaan oli parempi, että pinta sai kunnolla väriä.

Noin grillauksen puolivälissä lisäsin sitruunan puolikkaat sellaisenaan mukaan. Yllättäen ne eivät paljoakaan hätkähtäneet kuumaa grilliä, joten ne olisivat voineet hyvin olla mukana alusta asti. Yhdistelmänä mehukas broisku, harissa (syödessä lisää purkista) ja päälle puristettu sitruunamehu toimi yksinkertaisen hyvin. Ja sanomattakin on selvää, ettei tällaista voi syödä muuten kuin käsin.

Luumuja ja aprikooseja madeirassa

En ole edelleenkään missään suhteessa jälkiruokaihminen. En niiden tekijä, enkä oikein syöjäkään. Viikonloppuna pöydässämme oli paistin jälkeen kuitenkin ihka oikeaa jälkkäriä: uunissa paahdettuja luumuja ja aprikooseja madeiraliemessä.



Vaikeusasteeltaan annos oli naurettavan helppo, mutta silti onnistuin hiukan mokaamaan unohtamalla paistoksesta kaurahiutaleet. Homma sinänsä ei mennyt mitenkään pilalle, mutta paahdettu kaura olisi tuonut suutuntumaan vähän lisäväriä. Ruoan idean nappasin taas Nigelin Slaterin televisio-ohjelmasta, jossa hän teki jotakuinkin vastaavan jälkkärin.

4-5 luumua
pari aprikoosia
loraus madeiraa tai muuta makeahkoa viiniä
pari rkl ruskeaa sokeria
kourallinen kaurahiutaleita

Lohko hedelmät pieneen uunivuokaan. Kaada joukkoon viini ja ripottele päälle kaurahiutaleet ja sokeri. Paista 200 asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia.

Muikkuja viininlehdessä

Puutarhamme silmäterä, viinirypäle Zilga, piti tänä kesänä välivuotta ja tuotti lähinnä vain lehtiä. Aikaisempina kesinä olemme saaneet kerätä rypäleitä litrakaupalla ja keittäneet lopuista yleensä mehua. Nyt, kun rypäleitä ei oikein tullut, piti keksi käyttöä lehdille.

Löysin yksinkertaisen ohjeen, joissa grillattiin makrilleja viininlehteen käärittynä. Makrillia en halunnut käyttää, koska hyvää kalaa saa lähempääkin. Korvikkeeksi keksin muikut, joiden ajattelin olevan käyttötarkoitukseen juuri sopivan kokoisia.

Napsin pihalta suurimpia viininlehtiä ja ryöppäsin ne nopeasti kiehuvassa vedessä. Muikut saivat suolaantua jääkaapissa pari tuntia ennen kuin käärin ne pehmentyneisiin lehtiin. Grillasin kalakääröt nopeasti kuumassa grillissä molemmin puolin.

Ohjeen mukaan lehdetkin olisivat syötäviä, kunhan eivät olisi liian palaneita. Minulla lehdet grillaantuivat ihan paperisiksi, joten ne jäivät syömättä kokonaan. Hiukan miedompi lämpö tai toinen kerros lehteä olisi auttanut asiassa. Muikut sen sijaan pysyivät lehden sisässä mehukkaina ja hyvin kasassa.

Syöminen oli vähän piipertämistä, koska kalat oli pakko syödä käsin. Varsinkin, jos ei halunnut syödä kaikkia ruotoja, meni perkaamiseen enemmän energiaa kuin ruoasta sitä sai. Vaimoni heittikin vertauksen rapujen syömiseen, "jota ei kannata harrastaa nälkäisenä".

Kalojen seuraksi paistoin pannulla pikaisesti härkäpapuja, pancettaa, varsiselleriä ja valkosipulia. Korianterilla kruunattuna lisuke toimi muikkujen kanssa hienosti.