perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kuhaa leivinpaperikäärössä


Kuha ei ole ikinä kuulunut lempikaloihini. Sen maku on mielestäni aina ollut vähän lamea ja persoonaton ja koostumus kypsänäkin pehmeän rakenteeton eli vähän kuin söisi kaupantädin tekemää lastenruokaa. Tänään kalatiskin tuorein kala oli kuhafile, joten annoin sille taas uuden tilaisuuden.

Valmistin kuhan uunissa leivinpaperiin käärittynä tomaattihöystön kera. Kala oli oikein onnistunut ja kokonaisuus balanssissa. Suola oli kohdallaan; samoin kypsyys. Lisukkeet tekivät hyvin tehtävänsä, eikä mikään maku lyönyt liikaa läpi. Silti mielessä kävi silti ajatus, että "kyllä tämä siiasta olisi vielä maukkaampi".

Uusi sipuli maistui tomaatin kanssa hyvin yhteen kypsennettynäkin. Jos jotain pitäisi korjata, niin vähän happoa voisi lisätä: tilkan sitruunamehua tai valkoviiniä. Tällaisenaankin nestettä tuli jonkin verran, joten kannattaa varoa tekemästä kalakeittoa.

Erinomainen kesäateria uusien perunoiden ja vihreän salaatin kanssa.


kaksi isohkoa kuhafilettä
kymmenisen kirsikkatomaattia
yksi uuden sadon sipuli tai pari vartta kevätsipulia
pari valkosipulin kynttä
pari laakerinlehteä
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Suolaa kalat molemmin puolin.

Pese ja halkaise tomaatit. Leikkaa sipuli ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa tomaatit, sipulit, laakerinlehdet ja basilikanlehdet, pari kierrosta mustapippuria (vähän sitruunamehua) ja tilkka oliiviöljyä.

Levitä leivinpaperin päälle loraus oliiviöljyä. Aseta paperin keskelle fileet ja lusikoi niiden päälle tomaattiseos. Taita leivinpaperin sivut yhteen paketiksi ja nido kiinni. Paista 200 asteisessa uunissa noin kaksikymmentä minuuttia.
  

9 kommenttia:

  1. Testaapa kuhaa dukkah-hässäkällä, aivan mahtia. Samoin kuha chilillä ja limellä, keitossa, melkeinpä missä vaan. Miusta aivan ykköskala, tosin osaltaan johtunee siitä, että saan kuhat aina suoraan järvestä itse pyydettynä ja valmiiksi fileoituna. Voittaa lohet ja ruotoiset siiat 100-0! Tosin mielipidekysymyshän se on, mistä kukin tykkää :)
    - Sinttu -

    VastaaPoista
  2. Musta kans kuha on vähän pliisu fisu.. :)

    VastaaPoista
  3. Kerran saatiin kaupasta jättimäisen isot, hiukan punertavat kuhafileet, ja niiden maku oli käsittämättömän hyvä. Mitä lie mutanttikuhia olleet, sillä kuha on yleensä hyvin mauton kala.

    Varmasti järvituoreet kuhat on toista luokkaa kuin kaupan tiskillä aikansa pötkötelleet fileplättyset. Ois hieno päästä maistamaan.

    VastaaPoista
  4. Huh, onneksi löytyy muitakin joiden mielestä kuha ei erityistä herkkua ole. Mulla kun on aina huono omatunto, että mitä oon missannu, se kun kuitenkin luetellaan järviemme arvokaloihin...
    Mutta ehkä voisi ajatella positiivisesti, että elämäni paras kuha on siis veilä syömättä!
    (Miksihän en pääse kommentoimaan google tilini kautta? Tarjoaa vain anonyymiutta mulle? Ollut tämä ongelma nyt toisinaan, Tietääkö kukaan?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuhaa Marskin tapaan. Söin sen ensimmäisen kerran Naantalin Uudessa Killassa ja sen jälkeen tehnyt sitä kotona useasti. Piparjuuri on se juttu!

      Poista
  5. Sinttu: makuasioitahan nämä (kuten ruoka-asioissa aika useasti) tietysti on. Tuo lime ja chili onkin tuttu, koska aika monissa eksoottisemmissa (suomeksi käännetyissä) ohjeissa on käytetty juuri kuhaa.

    Hoo: vähän sellainen kalojen Matti Vanhanen.

    Ulla: Eikös kaikki ole aina vähän parempaa, kun ei ole kiertänyt kaupan kautta ;)

    nanna: aika positiivisesti ajateltu! (mulla on ollut kirjautumisessa ja kommentoinnissa myös ongelmia, varsinkin IE:llä).

    VastaaPoista
  6. Kokeilin samantapaisella ohjeella kuhaa kevättalvella ja vähän pliisu oli lopputulos, tai oikeammin maku, rakenne oli aika hyvä. Parhaaseen tulokseen olen päässyt kuhan kanssa proosallisella jauhoissa pyörittelyllä ja voissa paistamisella. Mieluusti oppisin itse valmistamaan oikein hyvin kuhaa. Hinta vaan on melkoinen, harjoittelukappaleita tulee aika harvoin ostettua.

    VastaaPoista
  7. Syötiin muuten eilen kuhaa Tampereen kauppahallin Neljässä vuodenajassa. Kuha oli niin tuoreen oloista, että melkein vielä sätki lautasella, ja kypsyysaste oli huikean hieno. Maku oli todella hyvä, kun se tuoreus paistoi niin selkeästi läpi. Lisukkeena oli makoisa papu-chorizo -höystö. Mahtava ateria!

    VastaaPoista
  8. Vierailimme juuri vanhempiemme luona ja haimme torilta kuhafileitä. Ulkona voissa paistettuna olivat kyllä tosi hyviä. Kyllähän maku oli mieto, mutta hyvä.

    VastaaPoista