keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Pääsiäislammas osa 2 eli turkkilainen pizza

Ensimmäisestä pääsiäislampaasta tuohtuneena marssin lauantaina lähikauppaani, jossa oli yllätyksekseni vielä hyvä valikoima lammasta monessa muodossa. Tutun myyjän kanssa keskustellessa kävi ilmi, että he tilaavat sesonkiaikaan tuotteensa Reinin Lihasta. Olin siis alunperin lähtenyt merta edemmäs kalaan. Tai siis lihaan.

Mukaan tarttui lampaan paahtopaisti, joka muotoutui turkkilaiseksi pizzaksi. Nimi on hiukan hämäävä, koska suomalaisista pizzoista varmaan suurin osa on turkkilaisia tai ainakin turkkilaisten tekemiä. Tällä ei kuitenkaan ollut Pizza Taxin kanssa juurikaan tekemistä. Reseptin sovelin Diana Henryn Crazy Water, Pickled Lemons keittokirjasta, jossa tosiaan oli Turkish Pizza niminen resepti.




Täytteeksi tuli pinaattia, punasipulia, valkosipulia ja fetajuustoa. Joka kerta pinaattia tehdessä hämmästyttää, miksi se pienenee niin hurjasti keitettäessä. Käytin kahteen pizzaan sadan gramman laatikollisen tuoretta pinaattia, mutta määrä olisi voinut hyvin olla kaksin- tai kolminkertainen.

Jäähdytin paahtopaistia hetken pakastimessa ja leikkasin jähmettyneestä palasta aivan ohuita siivuja, jotka levitin toisen pizzan päälle. Paiston puolivälissä viskoin päälle vielä pinjansiemeniä, jotka eivät kuitenkaan oikein ehtineet ruskettua.

Turkkilaiset pizzat olivat juustottomuudessaan kivaa vaihtelua. Varsinkin kun juustoa tulee normaalisti yliannosteltua aika reilulla kädellä. Kaikkien mielestä rapeat reunat eivät olleet herkkua. Tyttäremme, 1 v 9 kk, totesi reunapalaa maistettuaan: "En mä syö näkkileipää!"

4 kommenttia:

  1. Meillä taas Urho 5v. suostuu syömään pizzasta kuin pizzasta pelkästään reunat. Ja mitä rapeempi sen parempi... :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin pääsiäislampaan jämät yhdistyivät Muttiin - värkättiin cannelloneja.

    Nyt ei Mattus-setä voi tarjota neidille rapsakoita pizzojaan, kun ei kerran "näkkileipä" maistu :-D

    VastaaPoista
  3. vai näkkäri :).

    ei olla varmaan koskaan tehty pizzaa ilman juustoa. joskin on tuossakin fetaa :P.

    ihanalta kuulostaa ja kovin erilaiselta siihen mitä on tottunut.

    VastaaPoista
  4. Hassua, että tyttö syö näkkileipää ihan mielellään muuten.

    Mekin tehtiin viime pääsiäisenä canneloneja paistin rippeistä. Tänä vuonna en ottanut paistia juuri sen takia kun rippeitä saa syödä monta päivää pääsiäisen jälkeen. Sama juttu joulukinkun kanssa.

    VastaaPoista