perjantai 7. toukokuuta 2010

Lihaisa kasviskeitto

Vaimoni, joka tällä hetkellä vastaa arkisyömisistämme, ydinosaamista ovat erilaiset kasviskeitot - erityisesti yhdellä kädellä valmistetut sosekeitot nyhjäistynä tyhjästä.

Lajin viimeisimpänä söimme keittoa, jossa oli aivan hämmästyttävän lihaisa maku. Olin melkein varma, että ruoassa oli lihaliemikuutiota tai fondia, vaikka tiesinkin, ettei niitä meillä käytetä. Lihaisuus tuli siis palsternakasta ja linsseistä. Myös mustapippurin reilulla annostelulla saattoi olla vaikutusta.

Huijausta olisi voinut kehittää vielä eteenpäin. Esimerkiksi savustettu paprikajauhe olisi tuonut keittooon lisää lihaisaa täyteläisyyttä. Ja lipstikan käyttö olisi vienyt mielikuvan vielä enemmän lihakeittoon.


punaisia linssejä
palsternakkaa
parsakaalia
perunaa

porkkanaa
valkosipulia
mustapippuria


Valmistetaan, kuten sosekeitot nyt yleensäkin valmistetaan: keitetään ja soseutetaan.

3 kommenttia:

  1. Vähän asian vierestä, mutta hienoa, että olet löytänyt itsellesi "nyhjäistä-tyhjästä" geeniä kantavan vaimon. Se alkaa olla harvinainen piirre nykypäivänä, vaikkakin erittäin suotava, mikäli siihen ei liity usein niin tyypillistä"marttyyriutta" tyyliin: "näin vaan taas ihan tyhjästä toteutin näin herkullisen jne..." :)

    VastaaPoista
  2. Se on mustakin hienoa! Lisäksi tyhjästä nyhjääminen tulee tosi edulliseksi.

    VastaaPoista
  3. Pitää kyllä kokeilla lihaliemeen tota keittoa.
    Linssejä tulee muutenkin ihan liian vähän käytettyä kun harvoin muistan että meillä sellaisia on.

    VastaaPoista