Misoglaseerattua naudan lapaa ja nuudelia

Misotahna on yksi parhaista äskettäin löytämistäni uusista aineksista. Käytetyistä (eli hienommin fermentoiduista) pavuista valmistettu tahna on ehdoton juttu esimerkiksi nuudelikeittojen liemiin ja tuo ruokaan sellaisen instant-japani-flavorin.

Olen huomannut, että misotahna toimii pienissä määrin eräänlaisena "arominvahventeena", jonka puuttumisen valmiista ruoasta huomaa helpommin kuin itsessään sen varsinaisen maun. Saman ilmiön huomaa esimerkiksi laakerinlehdellä ja kalakastikkeella. Toinen noita kaikki yhdistävä piirre on myös se, että sellaisenaan syötynä ne ovat kaikki sangen epämiellyttäviä.

LIHA:

600 g luutonta naudan lapaa

0,5 dl rypsiöljyä

LIEMI:

1 dl lihalientä

0,75 dl sakea

2 rkl kalakastiketta

2 rkl miriniä

2 rkl soijaa

2 rkl siirappia

2 laakerinlehteä

2 tähtianista

2 tl kokonaisia mustapippureita

1 sipuli pilkottuna

1 valkosipuli murskattuna

GLASEERAUS:

0,5 dl valkoista misotahnaa

1 rkl soijaa

1 rkl rypsiöljyä

2 rkl (siideri)etikkaa

+ siivilöityä lientä

Ruskista lapa padassa öljyssä.

Sekoita kaikki liemen ainekset ja kaada pataan. Hauduta hiljakseen kannen alla pienellä liekillä tai miedossa uunissa nelisen tuntia tai kunnes liha on mureaa ja kypsää. Varmista ajoittain, että padassa on sopivasti nestettä - eli ettei kuivu kokonaan, muttei myöskään mene ihan keitoksi.

Nouki kypsä liha padasta ja viipaloi uunivuokaan. Sekoita glaseerauskastikkeen ainekset ja siivilöityä haudutuslientä, niin että saat sopivan notkean soosin.

Valele kastiketta lihoille ja laita 220 asteiseen uuniin 3-5 minuutiksi. Sivele lihoja kastikella pari kertaa paiston aikana.

Tarjoile vaikka paistettujen nuudeleiden ja parsakaalien kanssa.

Kania ja aprikoosia

Jatketaan siitä mihin jäin. Eli kanista ja padasta.

Isänpäivänä kanin koivet muhivat padassa aprikoosien ja kuivatun limen kanssa sillä aikaa, kun kävimme lumisessa metsässä katselemassa kuusia, ajelemassa potkukelkalla ja jäämässä jumiin lumikinoksiin.

Tumma kanipata

Kani on varsin vaaleaa ja mietoa lihaa - sikäli hyvä pohja vahvemmille mauille. Tästä padasta tuli varsin vahvasti tummasävyinen, puinen ja makean maanläheinen. Kenties rusinoiden takia tuntui kuin pataan olisi lorautettu makeaa sherryä. Mikä varmastikin toimisi kanin kanssa hyvin.


2 kaninkoipea á 350g
suolaa ja valkopippuria
oliiviöljyä
2 punasipulia
5 valkosipulinkynttä
iso kourallinen vihreitä oliiveja
kuivattuja puisia yrttejä (rosmariini, timjami, salvia)
pari laakerinlehteä 
2 dl punaviiniä
1 dl vettä
kourallinen rusinoita

Hiero suola ja pippuri lihaan ja ruskista oliiviöljyssä padassa. Lisää muut ainekset rusinoita lukuunottamatta. Kypsennä uunissa tai liedellä miedolla lämmöllä puolisentoista tuntia välillä tsekkaillen, ettei liha pääse kuivumaan.

Siivilöi liemi ja lisää siihen rusinat. Kiehauta hiukan kokoon, Tarkista suola ja lusikoi liemi lihojen päälle.

Ankkasalaatti - alusta alkaen

Aloita ruoan valmistus hankkimalla hedelmöityneitä ankanmunia ja hautomakone. Haudo munia kuukausi ja odota kuoriutumista. Jos haluat oikaista, voit ostaa ankanpojat valmiina.

Ruoki ankkoja päivittäin kesän ajan, kunnes ne kasvavat aikuisiksi. Jos ankat sattuvat lähtemään sinisorsan tai muun luonnonlinnun matkaan teille tietymättömille, palaa lähtöruutuun.

Valmiit ankat voi kyniä, jolloin maukas nahka säilyy, mutta todennäköisesti menettää omat hermot. Helpommalla ja nopeammin pääsee nylkemällä.

ANKKA

1 ankka
1 rkl maustepippuria
1 rkl kanelia
2 rkl suolaa
2 dl vettä

SALDE

salaattia
korianteria
kevätsipulia
rasiallinen kirsikkatomaatteja

KASTI

1 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl miriniä
2 rkl sakea
1 tl suolaa

Hiero mausteet ankkaan. Paista vuoassa 225-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia. Kaada vuokaan kiehuva vesi ja peitä tiiviisti foliolla. Laske uunin lämpö 150 asteeseen ja jatka haudutusta puolisentoista tuntia linnun koosta riippuen.

Puolita tomaatit ja laita pieneen vuokaan leikkauspuoli ylöspäin. Ripottele päälle suolaa ja oliiviöljyä ja paahda 225-asteisessa uunissa noin vartti tai kunnes muuttuvat nahkeiksi.

Irrota ankasta lihat ja leikkaa sopiva määrä salaattiin. Laita loput syrjään ja keitä luista liemi seuraavaksi päiväksi/pakkaseen.

Kokoa salaatti, sekoita kastikkeen ainekset ja miksaa yhteen.

Paprikakeittoa ja fenkolia

Idis keittoon tuli Hoshitossa, jossa nautiskelimme hiihtolomalla harvinaisen kahdenkeskisen illallisen. Harmittavasti viiden ruokalajin menun ensimmäisten ruokien asettamat odotukset eivät loppua kohden aivan täyttyneet.

Ohjeessa käyttämäni poltettu purjo on varsin monikäyttöinen lisä tuomaan melkein mihin tahansa annokseen (missä siis kaivataan) maanläheisiä makuja - hyvänä vastapainona hapoille. Poltettua purjoa voi tehdä helposti itse leikkaamalla purjon vihreät osat pellille ja paistamalla ne uunissa 250 asteessa mustiksi ja jauhamalla jäähtyneet purjot morttelissa jauheeksi.


2 punaista (suippo)paprikaa

2 pientä punasipulia

2 valkosipulinkynsi

1/3 tl savustetttua paprikajauhetta

vettä

puolikas fenkoli

kevätsipulia

korianterin siemeniä

sitruunamehua

suolaa ja oliiviöljä

poltettua purjoa

Pese ja halkaise paprikat. Kuori sipulit ja laita lohkoina paprikoiden kanssa vuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja hiukan suolaa ja paahda 225 asteisessa uunissa grillivastuksen alla noin vartti tai kunnes reunat alkaavat kärventyä.

Kumoa kasvikset blenderiin. Huuhdo vuoka kupillisella vettä ja kaada mukaan. Lisää paprikajauhe ja soseuta keitto (eikä sen tarvitse olla mitään silkkistä kunhan vaan ainekset menevät sopivasti rikki). Kaada keitto kattilaan, tarkista suola ja pidä liedellä kuumana.

Viipaloi fenkoli ohueksi mandoliinilla tai veitsellä. Yhdistä mukaan leikattu kevätsipuli ja hiukan korianterin siemeniä. Mausta maun mukaan suolalla, oliiviöljyllä ja reilusti sitruunamehulla.

Kokoa keitto lautaselle yhdistämällä paprika-sipuliliemi ja fenkolit. Viimeistele poltetulla purjolla.

Peuralihapiirakka

Säästin osan raguun kypsentämästäni peurasta seuraavaan päivään lihapiirakoita varten. Lihana voi tietysti käyttää mitä takansa kypsää lihaa ja helpoimmin tavallista jauhelihaa, mutta peura kyllä nosti lihapiirakan ns. arjen yläpuolelle.

Lihapiirakkaan kannattaa kokeilla lisätä hiukan munuaista, sydäntä tai muuta omavalintaista käsillä olevaa sisäelintä. Pienenä määränä muiden joukossa ne toimivat hyvin. En ole siis yleisesti järin taitava sisäelinten hyödyntäjä.

Teki lihapiirakoita miten tahansa, niin maustepippuria ei saa unohtaa. Se on nimittäin juuri se maku, joka tekee lihapiirakasta itsensä makuisen. Ja tietysti se uppopaistaminen.

TAIKINA

10 dl vehnäjauhoa

1 pussi kuivahiivaa

4 dl maitoa

2 rkl oliivöljyä

2 tl suolaa

2 tl sokeria

TÄYTE

1 1/2 dl riisiä

400 g kypsää peuraa tai muuta lihaa

1 sipuli hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä

1 tl paprikajauhetta

1 tl maustepippuria

1/2 tl valkopippuria

2 tl suolaa

lisäksi

1 l rypsiöljyä paistamiseen

Lämmitä maito hiivalle sopivaksi. Sekoita kaikki ainekset jauhoihin ja vaivaa taikina käsin tai koneella sileäksi. Anna kohota peitettynä puolesta tunnista tuntiin.

Keitä riisi kypsäksi. Leikkaa tai riivi kypsä liha hienoksi. Sekoita joukkoon riisi ja mausta täyte.

Jaa kohonnut taikina kahtia ja kauli molemmat pyöreiksi, halkaisijaltaan noin 50 senttisiksi, lätyiksi. Leikkaa lätyt kuuteen sektoriin, jotta saat siis kaksitoista piirakkataikinaa.

Levitä täyte taikinoiden keskelle. Kostuta reunat vedellä. Käännä taikinan toinen sivu täytteen yli kanneksi ja puristele saumat yhteen tiiviiksi torven muotoisiksi piirakoiksi.

Uppopaista lihapiirakoita molemmin puolin 180-190 asteisessa öljyssä kaksi kerrallaan. Sopivassa lämmössä lihapiirakat kypsyvät hyviksi parissa minuutissa. Valuta valmiiti piirakat talouspaperin päällä.

Peuraragu

Maalla-asumisen hyviä puolia: illalla saattaa saada soiton, että naapuri olisi tuomassa vähän lihaa ja kohta huomaa pakkaavansa kymmenen kiloa peuraa ja kaurista pakkaseen. Tällä kertaa ei tullut fileitä, mutta senkin edestä keitto- ja patalihoja.

Valmistin samantien peuran kaularangasta (2,5 kg) raguun hauduttamalla lihaa ensin yön yli noin 100 asteisessa uunissa ja repimällä lihat irti pataan. Joukkoon lisäsin silputun sipulin, valkosipulinkynnen, pari laakerinlehteä, tomaattipyrettä ja tölkillisen kuorittuja tomaatteja sekä pari desiä punaviiniä. Haudutin pataa kansi raollaan pari tuntia kunnes koostumus oli sopivan kokoonkeittynyt. Lopuksi mukaan meni kourallinen silputtua basilikaa.

Täysin päinvastaista lihaa kuin filee, mutta loistavaa omalla tavallaan: pitkä- ja paksusyistä, mutta pitkässä kypsennyksessä periksiantanutta ja pehmennyttä.

Kaurista ja risottoa

En ole varsinainen file-ihminen, vaan enemmänkin "luisten ja pitkään haudutettavien ruhonosien" -ihminen. Tästäkin huolimatta herkistyin tänään, kun söimme samaamme kauriin ulkofilettä: aivan täydellisen mureaa, samettista ja kirjaimellisesi suussa sulavaa lihaa, jonka syömiseen ei tarvitse hampaita.

Kauris todellakin löi äällikällä, vaikka tiesin raaka-aineen olevan ensiluokkaista ja odotukset olivatkin korkealla. Jotta tähti sai loistaa, valmistin sen mahdollisiman yksinkertaisesti pelkällä suolalla ja musta pippurilla maustettuna ja tarjoiltuna pelkistetyn risoton kanssa.

En muuten tajua miksi en kykene ikinä tekemään riittävän löysää risottoa (koska musta sen pitää valua lautasella). Vaikka loppuvaiheessa lisäisi kuinka lientä ja pitäisi risoton juoksevana, niin lautasella se ei enää sitä ole.
  

1 kauriin ulkofile (350 g)
suolaa ja mustapippuria
50 g voita (kirkastettua)

Ota liha hyvissäajoin huoneenlämpöön ja kuivaa sen pinta.

Kuumenna voi pienessä kattilassa niin että hera erottuu ja laskeutuu pohjalle. Käytä paistamiseen kirkas voi. Kirkastettu voi kestää huomattavasti korkeampaa lämpötilaa palamatta.

Mausta liha molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla ja paista kuumalla pannulla pari minuuttia ensimmäiseltä ja minuutti toiselta puolelta. Anna vetäytyä foliossa viitisen minuttia. Kypsyyden arvioimiseen toimiva keino on tunnustella paistetun lihan pehmeyttä ja kimmoisuutta. Vinkkiä löytyy esimerkiksi täältä.

Lampaan lapaa ja perunaa

Vaikka taloudessamme on ruokakirjoja niin ettei enää hyllyihin mahdu, olen superhuono tekemään niistä ruokia. Siis sillai pilkulleen ohjeen mukaan. Enemmänkin kirjat ovat vain inspiraatiota johonkin omaan suuntaan tekemiseen.

Ja monesti reseptejä lukiessa oman järjen käyttö ja soveltaminen on ihan kannattavaa. Tämän ruoan alkuperäisessä ohjeessa valmistettiin samalla tavalla kymmenelle hengelle yksi lampaan viulu (4 kg) ja kilo (1 kg) perunoita. Liha olisi riitänyt joukolle hyvin, mutta perunoiden veikkaan loppuneen alkuunsa. Me laitoimme perunoita neljälle hengelle puolitoista kiloa ja pari lohkoa jäi kanoille vietäväksi.

Kiitos, Johanna ja Juha, lampaasta ja sen eteen nähdystä työstä.

Lammas

1 lampaan lapa eli etujalka (1,5 kg)
1 iso valkosipulin kynsi
1 rkl suolaa
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 kuivattu (mieto) chili
1 tl mustapippuria

Siivoa lihasta ylimääräiset rasvat ja kalvot. Paina lihaan terävällä veitsellä pistoja ja työnnä niihin tulitikkumaiseksi leikattuja valkosipuleita

Laita loput mausteet huhmareen ja jauha hienoksi. Levitä tasaisesti ympäri lihaa.

Perunat

1,5 kg kiinteitä perunoita
2 valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

suolaa
2 laakerinlehteä

Pese perunat ja lohko koosta riippuen neljään tai kuuteen osaan.Huuhtele ja kuivaa perunat ja kaada ne suureen vuokaan. Lisää joukkoon oliiviöljyä, ripaus suolaa, laakerinlehdet sekä murskatut valkosipulit.

Aseta lammas perunoiden päälle ja laita 175 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Laske lämpö 150 asteeseen ja paista pari tuntia kunnes liha on kypsää - tai haluamasi kypsyistä.

Mikrotason ruokatrendejä vuodelle 2016

Ruokatrendejä uudelle vuodelle on arvuuteltu ainakin parissa blogissa, joista ilokseni bongasin leivän paluun ja erityisesti näkkärin valmistamisen. Toivon syvästi, että leipä pääsisi vähitellen pannasta, koska parempaa kuin hyvä leipä on ainoastaan hyvä leipä juuston ja viinin kanssa. Isoja kuvia en itse uskalla lähteä arvailemaan, mutta alla katsaus oman ruokatalouden tulevaisuuteen:

Meillä leivän (ja kaiken muunkin) itse tekemisen trendi jatkuu ja voimistuu entisestään. Ennustan, että meillä leipää tehdään tänä vuonna edellisvuottakin enemmän ja entistä paremmista raaka-aineista. Samoin luotan, että olutta valmistetaan itse alusta alkaen enemmän kuin ostetaan kaupasta.

Viljelykauden sää on helppo ennustaa: tänäkin vuonna surkea, koska liian kuuma, kylmä, märkä, kuiva, tai tuulinen, Tai ei ole pölyttäjiä tai tulee maanvyörymiä. Jotain vikaa on kuitenkin. Aina on.

Siitäkin huolimatta minulla on suuri toive, että syksyllä olisi toimiva maakellari, johon sadon (edes sen pienen) saa kunnolla säilöön.

Veikkaan myös, että lapset eivät tänäkään vuonna opi syömään chilejä, vaikka ensimmäiset siemenet on jo yhdessä laitettu esikasvatukseen. Ennustan myös, että taimet eivät toukokuun jälkeen taaskaan mahdu mihinkään.

Panen pääni pantiksi, etten tulevanakaan vuonna opi tykkäämään sienistä.

Postauksen alussa on kania padassa. Olen luottavainen, että he lisääntyvät tänäkin vuonna kuin mitkäkin, jolloin omaa kania on lautasella myös jatkossa. Kuva löytyi monien kymmenien käsiteltyjen (mutta julkaisemattomien) kuvien joukosta, kun selailin arkistoja viime vuodelta. En ennusta, mutta toivon hartaasti, että tänä vuonna joku saisi hoidettua kuvat loppuun saakka myös tänne blogiin.

Millä korvata sitruuna?

Limellä tai sumakilla olisi helppo vastaus. Jos asian olisi kasvettava Suomessa, muuttuu kysymys vaikeammaksi.

Hyvää Suomesta -merkki haastoi meitä miettimään, mitä keittiössä tavallisesti käytettyjä ulkomailla tuotettuja raaka-aineita voisi korvata suomalaisilla. Ajatus oli kiehtova! Mitä ulkomaalaisia tuotteita sitä tuleekaan käytettyä?

Oma ruoanlaittoni on vuosien saatossa muuttunut yksinkertaisemmaksi ja entistä raaka-ainekeskeisemmäksi. Vähäisimpänä syynä ei ole asuinpaikka, jossa pystyy viljelemään kasviksia omiin tarpeisiin sekä tuottamaan itselleen lihaa ja kananmunia. Naapurilta saa hiukan riistaa ja kivenheiton päästä itse jauhettuja jauhoja suoraan lähipellon viljasta. Ja vaikka lähikauppamme on valikoimaltaan varmaan Suomen parhaita pikkukauppoja, päätyy sen eksoottisempaa tarjontaa kärryymme aika harvoin.

Mutta mitä tuontitavaraa keittiössämme sitten käytetään? Ensimmäisinä mieleen tulevat:

oliiviöljy
oliivit
sitruuna
viini
kahvi
tölkkitomaatit
kikherne
risottoriisi

Ja tietysti suola ja pippurit.

Olutkin on pääosin suomalaista ja enenevässä määrin itse maltaista mäskättyä (josta kenties myöhemmin lisää).

Jotkut listan asioista voisi helpohkosti ajatella korvaavan suomalaisella tuotteilla: oliiviöljyn rypsiöljyllä, risottoriisin ohra- tai spelttihelmillä, tölkkitomaatit suomalaisilla tuoreilla tomaateilla.

Toisten korvaamisessa joutuu käyttämään hiukan enemmän mielikuvitusta: kahvi pakurikäävällä, viini marjaviinillä, kikherne suomalaisella härkäpavulla. Sitruunalle ja perusmausteille (joka sitruunakin tavallaan on) en helposti pysty keksimään Suomessa tuotettavaa korvaajaa.

Vaikka suomalaisten tuotteiden suosimiseen on monta perustetta puhtaudesta ja turvallisuudesta kansantaloudellisiin hyötyihin, en itse voisi vapaaehtoisesti täysin pitäytyä suomalaisissa tuotteissa. Varsinkin tähän aikaan vuodesta tuoreiden tuotteiden laatu ja maku eivät totuuden nimissä ole kaksisia. Eikä vika todellakaan ole tuottajien vaan Suomen maantieteellisen sijainnin.

Etsin hetki sitten kaupassa basilikaa ja ainoa tarjolla oleva vaihtoehto oli Keniassa tuotettu ja Suomeen lennätetty basilika. Mietin kumman basilikan hiilijalanjälki lopulta on suurempi: Suomen pimeässä ja kylmässä keskitalvessa pelkällä keinovalolla tuotetun vai oikeassa auringon valossa kasvaneen kenialaisen? Valistunut arvaukseni osuisi ensimmäiseen. Harmittavasti on myös myönnettävä, että maukkaudessa kenialainen voitti kirkkaasti myöhemmin ostetun suomalaisen. Toinen kysymys tietysti on kuinka pakko basilikaa on saada keskellä talvea. Itse sanoisin, ettei ihan pakko mutta kuitenkin aika pakko.

Korvasin joulukuussa oliiviöljyn suomalaisella kylmäpuristetulla rypsiöljyllä vaihtelevalla menestyksellä. Paisto-ominaisuuksiltaan rypsiöljy toimii hyvin, jopa oliiviöljyä paremmin kestäen kovempaa kuumennusta. Hyvänä puolena rypsiöljyssä on myös sen pysyminen juoksevana kylmässä lämpötilassa (esimerkiksi marinadeissa). Kaikenlaisessa viimeistelyssä, kuten salaatissa (tai missä tahansa, missä maku tulee puhtaana esiin), rypsiöljy valitettavasti häviää oliiviöljylle. Maultaan rypsiöljy on puinen ja viljainen, mikä ei ainakaan lyhyellä totuttelulla sovi oliiviöljyyn tottuneen suuhun. Tietysti kyse on makuasioista, mutta meillä tulos sokkomaistelussa oli murskaava 4-0.

Tieteen ja analyyttisyyden nimissä tein hummuksesta metamorfoosin suomalaiseen etikka-härkäpaputahnaan vaihtamalla aineksia yksi kerrallaan. Vertailun helpottamiseksi jätin kaikista ohjeista pois tahinin, joka hummukseen eittämättä kuuluisi, mutta jolle en keksinyt kotimaista vastiketta.

Merkitävimpinä huomioina sanottakoon, että härkäpavussa oli todella miellyttävä, voimakkaan pähkinäinen maku, joka toimi tahnassa loistavasti. Toinen (vielä suurempi) yllätys oli, että väkiviinaetikalla maustettu hummus oli aivan syömäkelpoista ja kirvoitti raadilta sellaisia makumielikuvia kuin "keväinen" ja "vihreitä vihanneksia".

Hummuksen perusohje

1/2 valkosipulinkynsi
1/3 tl  suolaa
80 g kikherneitä
1 rkl keitinlientä/vettä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
(2 rkl tahini)

1. versio - kikherne, oliiviöljy, sitruuna

2. versio - kikherne, rypsiöljy, sitruuna

3. versio - härkäpapu, rypsiöljy, sitruuna

4. versio - härkäpapu, rypsiöljy, väkiviinaetikka

Liota kuivia papuja yön yli ja keitä kypsiksi tai käytä valmiiksi kypsiä. Jauha kaikki ainekset tasaiseksi massaksi huhmareessa tai tehosekoittimessa.

 

Yhteistyössä Hyvää Suomesta -merkki

Pelmenit ahvenesta ja katkaravusta

Näin jälkikäteen huomaan syksyn ruokateemaksi muodostuneen erilaiset "vähävetiset keitot", eli ruoat, joissa lientä on enemmän kuin padassa mutta vähemmän kuin perinteisessä suomalaisessa sopassa. Siis ruoat, joiden syömiseen tarvitaan haarukka, veitsi, lusikka ja ehdä vielä puikot.

Olen melko varma, että otsikosta huolimatta kuvien ruoka ei ole pelmeni, koska pelmenit tavataan kypsentää keittämällä. Pohdin täytettyjen taikinanyyttien semantiikkaa aiemminkin, mutta päädyin tässä kohdassa pelmeneihin, koska makupaletti kokonaisuudessaan vie ajatukset ennemin Venäjälle kuin vielä kauemmas itään.

Liemenä käytin tiukkaa lihalientä, joka kala- ja äyriäistäytteisien pelmenejen kanssa saattaa tuntua (itään viitaten) hiukan epäortodoksiselta. Kuitenkin huomioon ottaen ulkona vallitsevan nollakelin ja hetkittäin maassa pysyneen kuuran, puolusti lämmin ja täyteläinen lihaliemi lautasella paikkaansa. 

TAIKINA

200 g vehnäjauhoa

vettä

1/2 tl suolaa

TÄYTE

350 g ahvenfileitä tai vähän reilummin ahvenia nyljettyjä
100 g katkarapuja
2 shalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
lehtipersiljaa
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä tai voita paistamiseen

LIEMI

3 dl lihalientä
1 iso fenkoli
silolehtipersiljaa
etikkasäilöttyjä sipuleita


Vaivaa yleiskoneessa sekaisin jauhot, suola ja sen verran vettä (1 - 1 1/2 dl), että saat tiukan ja kimmoisan taikinan.

Paista ahvenet pannulla melkein kypsiksi. Perkaa jos tarvis. Hienonna katkaravut, sipulit ja persilja ja sekoita ahventen joukkoon karkeaksi massaksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Jaa taikina neljään osaan ja kauli ohueksi. Painele noin 80 mm pyöreällä muotilla taikinasta ympyröitä. Lusikoi kalatäyte taikinan keskelle ja painele kiinni puolikuun muotoisiksi tyynyiksi. Taikinan reunojen kastelu vedellä auttaa saumoja pysymään kiinni.

Paista pelmenejä valurautapannulla öljyssä useassa erässä.

Kuumenna liemi. Halkaise fenkoli ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kokoa lautaselle kaikki ainekset ja kauho kuuma liemi päälle.

Kanaa ja vermiselliä

Nyt, kun kanat talvehtivat omassa kanalassa eivätkä päätyneet pakastimeen kuten parina edellisenä syksynä, on meilläkin kanaa pöydässä entistä harvemmin. Vastavuoroisesti onneksi munia tulee edelleen vaikkakin harvakseltaan.

Itsenäisyyspäivänä söimme kukosta yhdenlaisen nuudelikeiton: pitkään keitetty kukko ja sen liemi, paahdettua porkkanaa, selleriä ja paprikaa, keitetty muna ja kuivattua sipulia. Chilinä dogo nyoni, joka hämmästyttävästi tuottaa edelleen kypsyvää satoa ja voi vuoden pimeimpään aikaan ihan loistavasti.

Peuraa, juureksia ja lientä

Ei ihan keitto, ei oikein pataruokakaan ja syömiseen tarvitsi haarkukan, veitsen ja lusikan.

Haudutin viikonloppuna liedellä peuran niskaa pitkään padassa, niin että nestettä oli pohjalla pari kolme senttiä. Liha siis tavallaan höyrystyi kypsäksi. Kansi kannattaa olla tiivistä mallia - varsinkin jos ei halua olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, ettei pata kuivu. Ja kukapa haluaisi?

Tiukka liemi oli kyllä sanomattakin ihan loistava. Tykkäsin myös juuresten vastakkaisista tekstuureista: paahdetun palsternakan rapsakkuus ja liemessä tunteja kypsyneen porkkanan hajoava pehmeys.


peuran niska
pari kolme porkkanaa
pari valkosipulinkynttä
laakerinlehtiä
kokonaisia mustapippureita
vettä ja loraus tummaa olutta

pari palsternakkaa
pari sipulia
oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria
silolehtipersiljaa

Ruskista liha padassa kauttaaltaan. Lisää pilkotut porkkanat ja valkosipulit sekä mausteet ja sopivasti nestettä. Anna hautua miedolla lämmöllä kolmesta neljään tuntia kunnes liha irtoaa luista. Käännä lihaa pari kertaa kypsennyksen aikana. Lisää nestettä, jos pata uhkaa kuivua.

Kuori palsternakat ja sipulit ja leikkaa ohuksi lohkoiksi. Laita pellille ja valele oliiviöljyllä. Paista 200-225 asteisessa uunissa kunnes kasvikset saavat väriä pintaan. Mausta suolalla.

Riivi kypsä liha luista ja ota porkkanat talteen. Siivilöi liemi kattilaan ja kiehauta.

Kokoa kaikki ainekset lautasille ja kaada päälle liemi.

Ruokaa omasta maasta

Otsikko, joka on myös Hyvää Suomesta -merkin slogan, avautuu kahdella tasolla. Ensimmäinen mielleyhtymäni liittyy konkreettisesti omaan, omistettuun ja rahalla ostettuun maahan, johon omin käsin käännetyt kasvimaat antavat vuodesta, säistä, kuun asennosta ja ties mistä riippuen satoa joskus paremmin, joskus kehnommin - kuitenkin aina niin, että osan vuodesta voi syödä ruokaa, jonka alkuperän ja tuotantotavan tuntee paremmin kuin omat taskunsa.

Kun täyteen omavaraisuuteen ei maallakaan pääse, astuu kuvaan maan laajempi merkitys eli kotimaamme Suomi. Ruokaa omasta maasta eli ruokaa Suomesta.

Hyvää Suomesta -merkki, joka löytyy tuotepakkauksista pyöreänä joutsenmerkkinä tai sinivalkoisena, liehuvana lippuna, on suomalaisten pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Merkki takaa, että tuote on valmistettu Suomessa ja lopputuotteeseen käytetyistä raaka-aineista vähintään 75% on suomalaista alkuperää. Merkityistä tuotteista kuitenkin kaikki liha, kala, muna ja maito ovat täysin suomalaisia, joten  Hyvää Suomesta -tuotteiden kotimaisuusaste on keskimäärin noin 95 %. Alkuperämerkki on käytössä ainoastaan pakatuissa tuotteissa eli merkintää ei löydä hevi-osastolla, vaikka itsepunnittavat raaka-aineet olisivatkin täysin kotimaisia.

Merkki on vapaaehtoinen ja se takaa tuotteen korkean kotimaisuusasteen, mutta toisaalta merkin puuttuminen ei automaattisesti tarkoita, etteikö tuote voisi olla pitkälti suomalainen. Kuluttajana on kuitenkin hienoa, että raaka-aineiden alkuperää ei tarvitse itse yrittää salapoliisityönä selvittää, vaan sekä tutkinnan että auditoinnin tekee puolestamme puolueeton taho, ja osoituksena kotimaisuudesta on helposti tunnistettava ja löydettävä merkki.

En tiedä, onko retorinen kysymys kysyä, miksi suosia kotimaista. Miksi suomalainen olisi patrioottisen automaattisesti aina laadukkaampaa, puhtaampaa ja paremman makuista kuin jonkun toisen ihmisen kotimaassa tehty ruoka? Toki suomalainen ruoka on puhdasta ja turvallista johtuen esimerkiksi tiukasta elintarvikelainsäädännöstä. Samoin suomalainen  ruoantuotanto näyttelee merkittävää osaa huoltovarmuudessa. Silti suurimpana asiana suomalaisen ruoan merkityksestä puhuttaessa mieleen tulee juuri nyt sen kansantaloudellinen ja työllistävä vaikutus.

Suomalaiset käyttävät ruokaan ja juomaan vuosittain yhteensä noin 22 miljardia euroa, joka jakautuu suunnilleen puolittain kotiin ostettuihin tuotteisiin ja ulkona kulutettuihin ruokiin ja juomiin. Maa- ja puutarhatalous sekä elintarviketeollisuus työllistävät suoraan toistasataatuhattaa henkeä ja välillisesti ruoka ja juoma antavat töitä neljännesmiljoonalle suomalaiselle. Ruokarahat pyörittävät siis isosti kotimaan taloutta, joten ei ole yhdentekevää, missä tuotettua ruokaa ostaa. Syömällä parempi Suomi!

Omia tietoja suomalaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista voi testata ja lisätä Hyvää Suomesta -merkin Suomiruokaguru-tietovisassa. Pelin läpäisy vei minulta toisenkin yrityksen haksahdettuani muun muassa sellaisiin kysymyksiin, kuin "mikä on Suomen merkittävin kauppamarja" ja "kuinka pitkä on viljeltävien kasvien kasvukausi". En kerro, pelaa itse.

Yhteistyössä Hyvää Suomesta -merkki

Kuuden euron pizza

Jos haluaa oikeasti edullista ja laadukasta pizzaa on ehkä ainoa vaihtoehto tehdä itse. Kuudella eurolla saa helposti pellillisen loistavaa pizzaa, josta syö hyvin neljä ihmistä. Tietenkään tällainen kuuden euron pizza ei ole verrannollinen poliisin jahtaamiin veronkiertolättyihin, koska itse tehden kuusi euroa menee helposti pelkkiin raaka-aineisiin. Toisaalta, näin maalla, itse tehden on melkein melkein ainoa vaihtoehto:

pizzajauho  0,80 €

oliiviöljy 0,10 €

hiiva 0,20 €

tomaattikastike 0,70 €

salami 1,90 €

peruna 0,40 €

sipuli 0,30 €

valkosipuli 0,30 €
cheddar 0,50 €

Siikaceviche ja keskiviikkotacot

Lähimeksikolaisessa oli tänään tarjolla siikacevichea ja tacoja. Cevichen oheen tacoihin tuli yksinkertaiset jeeralla maustetut paistetut kasvikset (paprika, sipuli, varsiselleri ja valkosipuli) ja mustapapu-punariisihöystö.

Vanhempiin upposi kympillä. Lapsille maistui parhaiten kuiva taco, jonka päälle oli ainoastaan puristettu limen mehua. Yksinkertaisia makuja...

1 reilu siikafilee (300 g)
pieni punasipuli pieninä kuutioina
2 tuoretta chiliä (lemon drop) viipaloituna
1-2 limen mehu
reilusti suolaa
ripaus sokeria
tuoretta korianteria

Poista siiasta mahdolliset ruodot ja leikkaa kuutioiksi. Heitä nahka pois. Mausta kalat pnasipulilla, chilillä suolalla ja sokerilla ja purista joukkoon limen mehu. Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan parista minuutista pariin tuntiin. Viimeistele korianterilla ennen tarjoilua.

Kania, rakuunaa ja omenaa

Vaihteeksi lautasella oli kania rakuunalla ja sinapilla maustettuna ja omenoilla ja omenamehulla ryyditettynä. Omenamehu valikoitui osittain siksi, ettei talosta löytynyt valkoviiniä. Ei edes siideriä. Vohloisten Puutarhan ei niin makea mehu toimi kastikkeessa hyvin.


2 kanin koipea (600-700 g)

4 valkosipulinkynttä

1 rkl suolaa

1 rkl ranskalaista rakuunaa

1 rkl dijonia

2 rkl oliiviöljyä

öljyä paistamiseen

2 keskikokoista sipulia

2 dl omenamehua

2 laakerinlehteä

2 hapanta omenaa

1 dl kermaa

mustapippuria ja suolaa

Murskaa huhmareessa marinadin ainekset eli valkosipulit, suola, rakuuna, dijon ja oliiviöljy hienoksi. Sivele marinadi lihan pintaan ja anna maustua pari tuntia tai yön yli.

Paista koipiin öljyssä molemmin puolin hyvä pinta. Siirrä lihat kasariin tai pieneen pataan. Lisää joukkoon lohkotut sipulit, laakerinlehdet ja omenamehu. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla pari tuntia. Käännä kopia kypsymisen aikana pari kertaa ja lisää nestettä jos ruoka uhkaa kuivua.

Nosta kypsä kani tarjoiluvadille ja lisää pataan lohkotut omenat ja kerma sekä tarvittaessa omenamehua tai vettä. Kiehauta kastiketta kasaan pari minuuttia tai kunnes konsistenssi on sopiva. Lusikoi ksatike lihan päälle. 

Kanaa, nuudelia ja pihan antimia

Omasta maasta, kaikki paitsi nuudeli vieraasta. Eli jos asuisin kaupungissa, haluaisin syödä ulkona tällaista. Kun en asu, pitää tehdä itse.

Ja viime aikoina on tullut tehtyä aika paljon: vahvaa lientä, kasviksia, yrttejä ja nuudelia. Vaikka omaa perunaa olisikin tarjolla yltäkylläisesti, mausteisen ja suolaisen liemen kanssa nuudeli tuntuu jotenkin oikeammalta. Siitäkin huolimatta, ettei se ole kasvanut omassa maassa.

Chilillä ryyditetty mausteinen liemi on täydellinen syyskuun ruoka. Eli ajan, kun ei enää pysty elämään pelkällä vihreällä salaatilla, mutta luonto ei vielä anna periksi lihapadoille ja pimeneville illoille.

Liemeen keitin oman kanan luisia ruhonosia sipulin, porkkanan, varsisellerin ja mausteiden kanssa. Keittoon siivilöin liemen, riivin lihat ja lisäsin porkkanaa, sipulia ja chiliä sekä thaibasilikaa ja minttua. Ja reilusti suolaa.

Maanantain pakastepizza

Pakastepizza helpottaa sikäli kivasti arkea, että täydellinen pizzan on pöydässä puolessa tunnissa ulko-oven avaamisesta.

Etukäteisvalmisteluina joutuu tietysti tekemään (joskus aiemmin) isomman satsin pizzataikinaa, josta ensimmäisen kohoamisen jälkeen on laittanut sopivia annoksia pakastusrasioissa pakkaseen. Kun taikinan ottaa aamulla huoneenlämpöön, on se illansuussa juuri sopiva kaulittavaksi ja uuniin.

Tänään pizzan päällä oli uuniin mennessä vain tomaattikastiketta sekä puna- ja keltasipulia. Uunista tullessa lisättiin rucolaa, granaattiomanaa ja savustettua fetaa.